Kotihoitaja ja iäkäs ihminen Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kokeilusta innostuttiin, yli 10000 lääkärikäyntiä kolmessa viikossa

BLOGI

Kirjoittajan mukaan kokeilu on parasta, mitä ikäihmisten sote-palveluille on pitkään aikaan tehty.
Picture of Joel Kuuva
Joel Kuuva
Kirjoittaja on Hyvinvointialan pääekonomisti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kelan 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilu lähti rivakasti käyntiin syyskuun alusta. Viime viikolla teimme Hyvinvointiala Hali ry:ssä kaikille kokeiluun osallistuville palveluntuottajille kyselyn kokeilun ensimmäisistä kokemuksista. Kysely paljasti, että ensimmäisen kolmen viikon aikana kokeilussa tehtiin arviolta reilut 10 000 lääkärikäyntiä.

Kyselyn tuloksista ilmenee, että asiakaslähtöisen terveyspalvelun kokeilulle on huutava tarve erityisesti juuri ikäihmisten joukossa. Palveluntuottajilta saatujen vastausten mukaan ikäihmiset arvostavat ennen kaikkea lääkärien ammattitaitoa ja ystävällisyyttä, hoitoon pääsyn nopeutta ja mahdollisuutta pysyvään lääkärikontaktiin. Vastaajien mukaan jotkin ikäihmiset ovat voineet perua terveyskeskukseen varatun ajan, kun ammattitaitoisen avun on saanut nopeammin valinnanvapauskokeilun kautta.

Jo valinnanvapauskokeilun ensimmäisten viikkojen aikana lääkärit ovat diagnosoineet esimerkiksi aiemmin toteamatonta aikuistyypin diabetesta ja tehneet tärkeitä muutoksia merkittävien kansantautien lääkityksissä. Käynneissä näkyy siis paljon patoutunutta hoidon tarvetta.

Kokeilu palvelee valtaosaa ikäihmisistä erinomaisesti. Kaikille 20 minuutin käynti ja kolmen käynnin vuosittainen katto ei kuitenkaan riitä. Näiden asiakkaiden tarpeita olisi hyvä arvioida tarkemmin, jotta kokeilun sisältöä voidaan kehittää vieläkin paremmaksi kaikille 65 vuotta täyttäneille.

Kokeilun rajoituksista luopuminen lisäisivät tarjontaa

Valinnanvapauskokeiluun on saatu mukaan runsaasti toimijoita ja palvelupisteitä, ja lääkärin vastaanottoja on tarjolla jokaisella hyvinvointialueella. Kyselyymme vastanneet palveluntuottajat olivat vastaushetkellä ilmoittaneet mukaan kokeiluun yhteensä 281 toimipistettä, joista 163:ssa on tähän mennessä tosiasiallisesti tarjottu palvelua. Todellinen luku noussee 200 toimipisteen hujakoille, kun otetaan huomioon tuottajat, jotka eivät vastanneet kyselyyn.

Yrityksillä olisi mahdollisuus palvella valinnanvapauskokeilun asiakkaita nykyistäkin laajemmin, mutta kokeilun rajoitukset hidastavat tätä. Kyselyn mukaan tärkeimmät muutokset kokeilussa mukana olevien toimipisteiden ja vastaanottoaikojen lisäämiseksi olisivat Kelan asettaman hintakaton ja vuosittaisen käyntimääräkaton korottaminen. Kelan onkin syytä arvioida hintakaton tasoa kokeilun edetessä, jotta riittävä palvelutarjonta voidaan varmistaa.

Kokeilu on joka tapauksessa veronmaksajille edullinen. Esimerkiksi lääkärikäynnin ja kuuden laboratoriotutkimuksen kustannus Kelalle on kaikkiaan noin 105 euroa. Vertailun vuoksi esimerkiksi Pirkanmaan hyvinvointialueen tuotehinnaston mukainen lääkärin vastaanoton kustannus on 275 euroa. Toisaalta esimerkiksi Varsinais-Suomen hyvinvointialueen yleislääkäripalvelun palvelusetelin arvo on 110 euroa. Sekä Pirhan että Varhan esimerkit sisältävät myös tietyt laboratoriotutkimukset. Kokeilun kustannusvaikuttavuutta on jatkossa arvioitava tarkasti suhteessa alueiden toimintaan.

Jatkohoidon onnistuminen on hyvinvointialueista kiinni

Osa kokeilua hyödyntäneistä ikäihmisistä on luonnollisesti tarvinnut jatkohoitoa hyvinvointialueella. Kyselymme perusteella lähetteiden hyväksyminen ja jatkohoitoon pääsy vaihtelee alueittain. Ikäihmisten pompottelun ja tuplakäyntien välttämiseksi hyvinvointialueiden on tärkeää hyväksyä kokeilun piiristä tulevat lähetteet jatkohoitoon. Ikäihmisten sujuvan jatkohoidon toteutuminen on jokaisesta alueesta kiinni.

Halin kyselyyn saatiin vastaukset 15:ltä kokeiluun osallistuvalta palveluntuottajalta 22.–26. syyskuuta 2025 välisenä aikana. Tulokset edustavat noin 27 prosenttia kokeiluun ilmoittautuneista palveluntuottajista. Kyselyyn vastasivat kaikki suuret kokeiluun osallistuvat palveluntuottajat, joten kyselyn edustavuus käyntimäärien näkökulmasta on Halin arvion mukaan 85–95 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)