Verkkouutiset

Vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 27. kesäkuuta 2022., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Iiris Suomela: Huumeiden käyttöhuoneet tällä vaalikaudella

Vihreiden varapuheenjohtajan mukaan hoitoon ohjaus olisi keskeinen osa myös käyttöhuoneiden toimintaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) kertoi perjantaina kannattavansa huumeiden käyttöhuoneiden laillistamista ja esittävänsä hallitukselle selvitystä kokeiluiden edistämiseksi. Vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Iiris Suomela kiittää Lindéniä esityksestä.

– Vihreät ovat olleet valvottujen käyttöhuoneiden kannalla jo pidempään, sillä ne pelastavat tutkitusti ihmishenkiä ja johtavat selkeisiin säästöihin terveydenhoitokuluissa, Iiris Suomela sanoo tiedotteessa.

– Tällä hetkellä lainsäädäntö ei mahdollista valvottujen käyttöhuoneiden perustamista. Esimerkiksi Helsingin kaupunki ja useat järjestöt tavoittelevat lain muuttamista, jotta käyttöhuoneita olisi mahdollista perustaa. Asiasta on tehty myös yli 50 000 suomalaisen tuen saanut kansalaisaloite.

Hänen mukaansa valitettavasti käyttöhuoneina toimivat tällä hetkellä tilat, joita ei ole siihen todellakaan tarkoitettu, kuten yleiset vessat, kirjastot ja jopa leikkipuistot. Valvontaa ei ole ja käyttövälineet jäävät pahimmillaan tiloihin vaaraksi muille. Yliannostuksen saanut ihminen jää usein oman onnensa nojaan, mikä näkyy Suomelan mukaan Suomen poikkeuksellisen korkeissa huumekuolemien määrässä.

Tuoreen Euroopan huumeraportin mukaan Suomi on ykkössijalla alle 25-vuotiaiden huumekuolemissa Euroopassa. Huumekuolemat ovat lisääntyneet Suomessa 2000-luvulla. Tilastokeskuksen mukaan tapaturmaisten huumekuolemien määrä on noin 1,5-kertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

– Päihderiippuvuus on sairaus eikä kukaan ansaitse kuolla sairautensa tähden. Avun piiriin tuleminen on ensimmäinen askel kohti riippuvuudesta eroon pääsemistä. Jo nyt esimerkiksi neulanvaihtopisteiltä ohjataan ihmisiä heidän tarvitsemiensa palveluiden kuten vieroitushoidon ja kuntoutuksen piiriin. Hoitoon ohjaus olisi keskeinen osa myös käyttöhuoneiden toimintaa, Suomela kuvaa.

Tällä hetkellä päihdepalveluista päätetään kunnissa. Ensi vuoden alussa sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät uusien hyvinvointialueiden hoidettavaksi.

– Aluevaltuustoilla on valtavan paljon tehtävää päihde- ja mielenterveyspalveluiden korjaamisessa. Vähintä mitä lainsäätäjä voi tehdä on mahdollistaa tutkitusti toimivien keinojen käyttö huumekuolemien vähentämiseen. Toivon ja odotan, että käyttöhuoneita päästään kokeilemaan jo tämän hallituskauden aikana, Suomela sanoo.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)