Tarinantuottaja, viihdelegendojen elämäkerturi Tuomas Marjamäki osaa tämän kirjallisen urheilulajin: kuuluisuuksien elämäsisälmyksien survomisen kirjoiksi. Saattaa olla, etteivät Irwin Goodman, Vesa-Matti Loiri, Simo Salminen tai Mikko Alatalo ole kansainvälistä Nobel-kastia, mutta suomalaista arkiaatelia kumminkin. Ne edustavat onnellisuutemme kummallista tuskaa.
Meille tutuista kuuluisuuksista Marjamäki kyhää taidolla ja tiedoilla luettavaa, jota selaillessaan voi vain ihmetellä keinoja, joilla suomalainen onnistuminen rakennetaan. Kyse on yksilötason menestyksestä häntä kohtaavien henkilökohtaisten onnettomuuksien myötä.
Tuomas Enbusken kohdalla Marjamäkeä lykästi, sillä nyt kertomuksen kohde on elossa ja aidosti halukas itsensä jatkuvaan esillä pitämiseen. Isä on ollut avunannossa mukana, arkistot tallessa, ja juttu kulkee. Käytössä oleva dokumenttiaineisto on häkellyttävän laaja, lyhyetkin lehtileikkeet kasvattavat Enbuske-profiilin pikkutarkkuutta. Isä on tämän kirjan tekijä arkistoijana sekä Tuomaksen auttajana silloin, kun poikansa elämä on mennyt kirjaimellisesti persiilleen.
Päähenkilömme edustaa persoonallisuutensa puolesta luomiskyhäelmää, jolle media on kehittänyt monta ongelmia ennakoivaa piirrettä. On puhe henkilön merkillisistä käytöstavoista, jota krooninen narsismi, mitä ilmeisin itsekeskeisyys ja monet hengen häiriöt riivaavat. Tähän vaikeasti hallussa pidettävään mielialojen sekasotkuun liittyy älykkyys, nokkeluus ja menestys.
Tuomas on mediatoimija alusta loppuun saakka. Hän on puheellaan täyttänyt tuhansia tunteja radio- tv- ja podcast-aikaa – aikaa jonka moni olisi voinut viettää ilman jatkuvaa suunsoittoa. Kirja on erinomainen todiste jo nuoruudesta alkaneesta halusta ilmaista itseään paasaamalla. Tässä on kyse oikeastaan pahemman laatuisesta moottoriturvasta, jota moni meistä ei kestä.
Keinolla millä hyvänsä
Kaikesta huolimatta mediateollisuutemme pitää näitä täyspäiväisiä – ei täyspäisiä – sisällön tuottajia tärkeinä liiketoimintansa elementteinä, joista on jo ylitarjontaa. Pidetyimmille maksetaan huikeita palkkioita, vaikka hengensisällöltään ohjelmat ovat suurelta osin silkkaa puuta ja heinää.
Esimerkiksi Enbusken tapauksessa nuorena saavutetut tulot aiheuttivat saman kuin menestyneimmillä viihteen ja urheilun julkkiksilla. Rahaa tuli ja meni kaikista ovista. Suurimpina vaaroina eteen tuli käsitys omasta kaikkivoipaisuudesta ja kuolemattomuudesta. Vapaa-ajan älyttömät käyttötavat johtivat huonoon seuraan ja holtittomaan elämäntapaan.
Mediateollisuuden kilpailu yksilöiden ja yritysten välillä oli ja on kovaa. Kuvaava on Tuomaksen ja ohjelmatehtailija Olli Haikan humalainen kohtaaminen Helsingin yössä. Viimeksi mainittu kysyi, paljonko Tuomas haluaisi, jos tulisi Filmiteollisuuteen töihin. ”Kymppitonni” Enbuske oli hönkäissyt vitsinä, mutta Haikkapa soitti maanantaina, että tule ja aloitetaan. Viisitoista vuotta sitten tuo kymppi oli lapsentasoiselle aika paljon, kun tiedossa ei edes ollut, mitä Tuomas tekisi.
Kilpailu nimekkäistä tekijöistä on kova. Kaikilla on hinku rahan tekoon. Tunnetut ohjelman tekijät ovat valmiita melkein mihin tahansa. Enbusken pitkä meriittilista kertoo, mitkä ovat viihdeteollisuuden merkkitekoja. Kiss FM nosti Tuomaksen radiokuuntelijoiden tietoisuuteen, mutta televisio kohotti hänet näkyvyyteen. Hänen ohjelmassaan Jari Sillanpää tuli kaapistaan, Anneli Auer esiintyi vankilasta vapauduttuaan, Tuomas kirjoitti Twitterkirjan Alexander Stubbin kanssa.
Hörhöilyllä taivaaseen?
Kaikkeen oli mentävä, jotta maine pysyisi korkealla (ja kunnia matalalla?). Paavo Väyryseltä hän uteli syrjähypyistä, Susanna Penttilältä silikonirinnoista, poltti armeijasta vapautukseen käyttämiään hullun papereita naiseksi pukeutuneena ja tuotti niin sanottua sisältöä tyylilajinaan typeryys:
– Kyllä minusta on ällöttävää ajatella homoseksiä. Mutta ihan yhtä ällöttävää on ajatella Mauri Pekkarista ja hänen vaimoaan heteroilemassa.
Alatyylin sisältötuottaja teki edellä mainitustakin numeron soittamalla Pekkariselle ja pyytämällä anteeksi. Kirja sisältää loputtomasti urotekoja, joita jälkikäteen ihmettelijä vetäiseekin nenäänsä katumuksen lohtupulveria ja pitää deekistauon. Lataamossa ihminen kaunistuu.
Kun enempää ei keksi, kaikessa itsensä likoon laittanut rappioitunut ”hauskan” tuottaja tulee seisahtuneeksi, vakavaksi ja keksi vielä viimeisen (?) konstin. Herää uskoon, hymisee katumusta ja pahaa oloa, tunnustaa ja tulee hyväksytyksin siellä, mistä tietää kaikkien saavan anteeksi. Niin, totta: menee kirkkoon ja livahtaa vielä Kirkko ja Kaupunki -lehden kolumnistiksi. Totta kai.
Tuomas Marjamäki: Enbuske elämänkerta (SIC). Docendo 2025.