Hallitus on tekemässä valinnanvapauskokeilun, jossa 65 vuotta täyttäneet pääsevät Kelan korvaamana yksityiselle yleislääkärille julkisen perusterveydenhuollon asiakasmaksun hinnalla.
Kansanedustaja Karoliina Partanen (kok.) korjaa Facebook-kirjoituksessaan kokeilua vastustavan opposition väitteitä.
– Meitä on syytetty rahan kaatamisesta suurille yrityksille Kela-korvausten muodossa. Käytämme soteen tänä vuonna 26,2 miljardia euroa. Kela-korvauksiin olemme varanneet tälle vuodella 0.3 prosenttia tästä määrästä, noin 40 miljoonaa euroa. On hyvä huomata, että korvaus maksetaan aina palvelua käyttävälle potilaalle, ei yritykselle, Partanen kirjoittaa.
– Malli ei mahdollista yksityisiä toimijoita pumppaamaan Kela-korvausta hintoihin, vaan palveluille asetetaan hintakatto, hän jatkaa.
Eduskunnassa on käsitelty tällä viikolla keskustan ja Liike Nytin välikysymystä vanhushoivasta.
– Välikysymyskeskustelussa kävi ilmi, että myös keskusta vastustaa kokeilua. En ymmärrä miksi, Partanen toteaa.
Jyväskylässä lääkärit ja sairaanhoitajat ovat perustaneet yrityksen, joka pitää konttivastaanottoa kaupan pihassa. Kyseessä on Terwe Oy, joka sanoo olevansa Suomen edullisin lääkäriasema. Yrityksen slogan on, että ”me emme laita terveyttäsi jonottamaan”.
Konttivastaanotossa lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotolle on päässyt erittäin nopeasti ja edullisesti. Tätä myös ihmiset ovat jo hyödyntäneet.
– Ajat viedään käsistä ja ihmiset pääsevät hoitoon. Eikö me juuri tarvita tätä? Ihmiset jonoista hoitoihin!, Partanen kirjoittaa.





