Igluautoilu on vaarallista – pelkkä kurkistusluukku ei riitä

Auto pitää puhdistaa lumesta ja jäästä kattoa myöden ennen liikenteeseen lähtöä, Liikenneturva muistuttaa.
Jos auton puhdistus tuntuu hankalalta, kannattaa miettiä onko autolla asiaa liikenteeseen ollenkaan. LEHTIKUVA/HANDOUT
Jos auton puhdistus tuntuu hankalalta, kannattaa miettiä onko autolla asiaa liikenteeseen ollenkaan. LEHTIKUVA/HANDOUT

Pelkkä kurkistusluukku tuulilasissa ei riitä. Liikenneturvan kyselyn perusteella reippaasti yli puolet suomalaisista pitää ongelmana sitä, että lumia ei putsata kunnolla.

Liikenneturvan tuoreen selvityksen mukaan 64 prosenttia suomalaisista pitää todella tai melko suurena turvallisuusongelmana sitä, että auton ikkunoita ja kattoa ei putsata lumesta kunnolla.

Sama osuus kertoo putsaavansa lumen ja kuuran kunnolla auton ikkunoista aina ennen ajoon lähtöä. Loput tekevät sen yleensä, joskus tai harvoin.

Kunnollisen putsaamisen tekemättä jättäminen saattaa aiheuttaa vaaratilanteen, kun lumi pöllähtää auton katolta takana ajavan tuulilasiin. Pahimmassa tapauksessa katolta saattaa lentää isompi jäälevy, joka vaurioittaa takana tulevaa.

Jos lumiharja ei heilu, jätä auto kotiin

Pakkanen ja runsas lumentulo kuuluu talveen. Suunnittele aikataulusi huolella, kun pyryttää tai keli painuu miinukselle. Varaa aikaa auton puhdistamiselle. Esilämmitys auttaa auton putsaamiseen lumesta ja jäästä.

– Ajoissa ja hyvin putsatulla autolla lähteminen vähentää stressiä ja tekee elämän helpommaksi, mutta ennen kaikkea turvallisemmaksi tien päällä. Lumiharjaa on siis käytettävä ahkerasti, muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Sami Kivilä.

Opettele sisäpuhaltimien asetukset etukäteen. Niiden käyttö ehkäisee lasien huurtumisen ajon aikana.

Jos auton puhdistus tuntuu hankalalta, kannattaa miettiä onko autolla asiaa liikenteeseen ollenkaan. Teleskooppivartiset lumiharjat helpottavat auton katon puhdistamisessa.

Kiire ja liikenne ovat huono yhdistelmä. Ajajan stressitaso lisääntyy entisestään, kun yhtälöön lisää vielä puhdistamattomat ikkunat.

– Varaudu myöhästymisiin, kun keli on huono. Liikkeellelähtö ei saa koskaan olla niin kiireinen, ettei autoa ehdi puhdistaa kunnolla, huomauttaa Kivilä.

Täyssähköautojen markkinaosuus nousi EU-alueella lähes 20 prosenttiin.
Pyöräilijät ovat kisailleet sillan alamäessä nopeusennätyksiä.
Mainos