Edellisessä blogissani huhtikuussa arvioin, millaista koulutuspolitiikkaa erilaiset hallituskokoonpanot saattaisivat toteuttaa. Nyt meillä on tiedossa hallitusohjelma, joka on koulutuspolitiikan osalta kerännyt kohtuullisen paljon kiittäviä arvioita erilaisilta sidosryhmiltä.
Opetus- ja kulttuuriministeriöön (OKM) on nimitetty osaavat ministerit ja kabinetit rkp:stä ja kokoomuksesta, mikä on sekin otettu huojentuneina vastaan. Luottamus siihen, että hallitusohjelman kirjauksia ryhdytään toteuttamaan nyt vauhdilla, on suuri.
Leikkauksia OKM:n sektoriin kohdistettiin vain vähän, eikä toisaalta kukaan kuvitellut, että isoja lisärahoja olisi tulossa. Siihen nähden hallituksen isoin satsaus, perusopetuksen saama 200 miljoonan lisäraha, on hieno asia. Sillä pystytään rahoittamaan hallitusohjelmassa luvatut lisätunnit alaluokille sekä kauan kaivattu oppimisen tuen uudistaminen. Pyrkimys parantaa koulujen työrauhaa antamalla opettajille ja rehtoreille lisävaltuuksia ei onneksi maksa mitään. Kaksivuotisen esiopetuksen ratkaisun siirtäminen parilla vuodella oli realistinen ratkaisu, kun rahaa ei kaikkeen kuitenkaan ole. Jokainen euro silti tarvitaan, jotta pystytään ohjelmasta ainakin keskeiset asiat panemaan toimeen.
Uudenlaista politiikkaa on siirtää kokonaisvastuu nuorten hyvinvointityön johtamisesta OKM:öön, vaikkakin asiat käsitellään yhteistyössä̈ useiden ministeriöiden välillä. Se viestii ainakin minulle, että nuorten hyvinvointi ei ole vain ongelmien korjaamista sosiaalipolitiikalla, vaan painopiste halutaan siirtää ennaltaehkäisyyn. Sen avaimet todellakin ovat OKM:ssä ja odotukset uutta liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeriä sekä Suomi liikkeelle -ohjelmaa kohtaan nousevat suuriksi.
Iso muutos edelliseen hallitukseen nähden on tilan antaminen yksityisille kasvatuksen ja koulutuksen järjestäjille. Kun vasemmistohallitus pyrki kaikin keinoin suitsimaan yksityistä varhaiskasvatusta, uusi hallitus haluaa saada valtakunnallisen palvelusetelilainsäädännön, jonka pohjalta yksityiset jatkossa toimisivat. Se vakiinnuttaisi yksityisten päiväkotien toimintaedellytyksiä. Yksityisille kouluille luvataan sama rahoitus oppilasta kohden kuin kuntienkin kouluissa. Kristan Kiurun (sd.) johdolla noin kymmenen vuotta sitten niille määriteltiin vain 94 prosentin rahoitus kuntiin nähden ilman kestäviä perusteita. Ideologia näkyy myös koulutuspolitiikassa.
Osaajapulan ratkaisuja on odotettu jo vuosia. Sanna Marinin (sd.) hallitus ei onnistunut ratkaisemaan jatkuvan oppimisen haasteita eikä ulkomaisen työvoiman saatavuutta. Perussuomalaisten kanssa ratkaisun löytyminen on vielä edessä, sen verran ristiriitainen hallitusohjelma on. Esimerkiksi englanninkielisten päiväkoti- ja koulupaikkojen tarjontaa lisätään ja toiselle asteelle tulee englanninkielinen yo-tutkinto ja ammatillisessa lisää tarjontaa. Näin valmistaudutaan monikulttuuristen perheiden maahanmuuttoon. Hyvä niin, mutta…
Vähät leikkaukset on kohdistettu vapaaseen sivistystyöhön ja aikuiskoulutustukeen eli aikuisiin, suurimmalta osin naisiin, jotka kouluttavat itseään omaehtoisesti. Minulta tämä saa varsin vähän ymmärrystä ja esitän, että tästä tehdään vielä suvaus. Erityisesti aikuiskoulutustuen lakkauttaminen vaikeuttaa ammatinvaihtoa, joka on ihan välttämätöntä monilla aloilla. Esimerkiksi lähihoitaja on voinut opiskella varhaiskasvatuksen opettajaksi aikuiskoulutustuella. Jos se pitää tehdä iltaisin omalla ajalla raskaan työpäivän jälkeen omien lasten nukkuessa, on se monilta liikaa vaadittu.
Lopuksi katsaus kuntien sivistystehtäviin: kuntien tehtävät voivat jatkossa eriytyä, sanotaan hallitusohjelmassa. Vastuu koulutuspalveluista edellyttää riittävän laajaa väestöpohjaa, sanotaan myös. Jos väestöpohja pettää, johtaako tämä kuntaliitoksiin vai erilaisiin hallintohimmeleihin, se jää nähtäväksi.
Itse en ymmärrä, miksi kunta, joka ei enää tarjoaisi merkittävintä palvelua – varhaiskasvatusta ja perusopetusta – ansaitsee olla olemassa? Hallitusohjelmaan on kaivettu jälleen myös normien keventämisohjelma. Jään odottamaan mielenkiinnolla, mistä se aloitetaan. Sivistystoimessa ei juuri ole muita sitovia normeja kuin opettajien kelpoisuusvaatimukset – se on todella vähän verrattuna sote-palveluihin. Niiden merkitys laadukkaan opetuksen takaajana on valtavan suuri, enkä usko tämän hallituksen niihin kajoavan.
