Verkkouutiset

Potilaat ovat joutuneet odottamaan päivystyksessä jatkohoitopaikkaa useita vuorokausia. / LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA

Huoli päivystyksen ruuhkista: Jopa ambulanssit joutuvat nyt odottamaan

Kansanedustaja kehottaa hallitusta ottamaan aikalisän ja lopettamaan Kela-korvausten lopullisen alasajon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Erikoissairaanhoidon päivystyksen on varoitettu kärsivän ennätyksellisistä ruuhkista eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Jyväskylässä sijaitsevassa sairaala Novan päivystyksessä oli maanantaiaamuna hoidossa yli 50 potilasta, kun rauhallisempina aamuina potilaita on vain muutamia.

Keskisuomalaisen mukaan tilanne johtuu jatkohoitopaikkojen vähyydestä erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon vuodeosastoilla ja vanhuspalveluissa. Potilaita ei saada jatkohoitoon, joten he jäävät päivystykseen ylimääräisille paaripaikoille odottamaan. Taustalla vaikuttavat kesälomasulut ja pitkään jatkunut hoitajavaje. Potilaat ovat joutuneet odottamaan pahimmillaan päivystyksessä jatkohoitopaikkaa jopa useita vuorokausia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) huomauttaa, että pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen aikana lakiin kirjatut muutokset ovat vaikuttaneet organisaatioihin, palveluihin, potilaspaikkoihin, henkilöstöön ja asiakkaisiin hyvin kielteisesti.

– Hallituksen niin sanottu hoitajamitoituslaki (henkilöstömitoituslaki) vaatimuksellaan 0,6 on jo lisännyt tuntuvasti henkilöstön tarvetta ympärivuorokautisessa hoivassa, mikä valitettavasti on jo johtanut näiden paikkojen sulkemiseen, vaikka niille olisi huutava tarve. Ja kohta mitoitus vain kiristyy, Wallinheimo kirjoittaa Facebookissa.

Hänen mukaansa jonotusajat ovat venyneet täysin kohtuuttomiksi. Jopa ambulanssien vastaanottoon päivystyksessä on jonoa.

– Kun potilaan vaivat pahenevat ja pitkittyvät, ongelmat muuttuvat kiireellisiksi, mikä johtaa päivystysten ja erikoissairaanhoidon lisäkuormittumiseen. Sairauksien hoito päivystyksissä on moninkerroin kalliimpaa siihen verrattuna, että ne hoidettaisiin ajallaan ennen niiden pahenemista, Sinuhe Wallinheimo sanoo.

Hallituksen sote-ministerityöryhmä päätti maaliskuussa yksityisen sairaanhoidon hoito- ja tutkimuskorvausten eli Kela-korvausten purkamisesta, jotta vanhuspalvelujen hoitajamitoitus saadaan rahoitettua. Moni kuitenkin käyttää yksityisiä terveydenhuollon palveluita siksi, että julkisen sektorin palveluihin ei pääse.

– Kelan korvaamista lääkäripalveluista esimerkiksi silmälääkärin ja gynekologin palveluita ei ole edes saatavilla kuntien terveyskeskuksista, kansanedustaja toteaa.

Hän kehottaa hallitusta ottamaan aikalisän ja lopettamaan Kela-korvausten lopullisen alasajon.

– Myös henkilöstömitoituslain vaatimuskriteerit on arvioitava uudelleen tai vähintäänkin lisättävä reilusti siirtymäaikaa 0,7-mitoituksen vaatimuksen osalta, Sinuhe Wallinheimo sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)