Peukun eli alfa-pvp:n käyttö on vähentynyt Helsingissä, kaupungin päihdepalveluista kerrotaan Helsingin Uutisille. Pääkaupungin pahentunut huumeongelma herätti runsaasti keskustelua etenkin viime vuonna, mutta vaarallisen peukun osalta käytön suurin piikki vaikuttaa olevan nyt takanapäin.
– Siitä on kuultu kaduilta ja jopa jätevesitutkimuksissa näkyy, että sen käyttö on huippuajoista vähentynyt, Helsingin päihdepalvelujen päällikkö Pia Pulkkinen kertoo lehdelle.
Tämän vuoden alussa peukkua löydettiin Helsingin jätevesistä noin 20 milligrammaa tuhatta asukasta kohden, kun määrä vuosien 2024-2025 taitteessa oli noin 50 milligrammaa.
Peukun käyttäjät hakeutuvat myös entistä herkemmin vieroitushoitoon, joten huumeen riskitkin tunnetaan nyt paremmin, Pulkkinen uskoo. Hän muistuttaa kuitenkin peukun olevan edelleen yleinen ja helposti saatavilla oleva huume.