Verkkouutiset

Hoitajajärjestöt osoittivat mieltä potilasturvallisuuslakia vastaan Helsingissä 16. syyskuuta. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

HS: Yli puolet hoitajista valmiita irtisanoutumaan

Tehy jatkaa joukkoirtisanoutumisten valmistelua osana hoitajien työtaistelua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin Sanomien hoitajille teettämän kyselyn mukaan puolet vastanneista olisi valmiita irtisanoutumaan työstään osana työtaistelua.

Ammattijärjestö Tehy ilmoitti toissa päivänä jatkavansa erikoissairaanhoitoon kohdistuvan joukkoirtisanoutumisten valmistelua. Ajankohta ja kohteet eivät ole tiedossa.

Kuitenkin suurin osa vastanneista vaikuttaisi pysyvät edelleen hoitoalalla, vaikka jättäisikin nykyisen työpaikkansa. Suuren osan vastaajista näkemys on, että alalla riittää kyllä töitä.

Husin päivystyksessä työskentelevä HS:n kyselyyn vastannut hoitaja kokee, että työnantaja ei arvosta työntekijöitä tarpeeksi.

– Suurempi syy, minkä takia irtisanoutuisin, on se, kuinka [perhe- ja peruspalveluministeri] Aki Lindén (sd.) ja [pääministeri] Sanna Marin (sd.) tulevat loukkaamaan hoitajien perustuslaillisia oikeuksia, kertoo hoitaja HS:lle.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli eilen potilasturvallisuuslakia, jota hoitajajärjestöt Tehy ja SuPer vastustavat ja kutsuvat ”pakkolaiksi”. Järjestöt osoittivat eilen mieltä eduskunnan edessä lain kaatamisen puolesta.

Hallituksen alkuperäiseen esitykseen tehtiin joitakin muutoksia, kuten se, että yksittäisille hoitajille ei voitaisi määrätä uhkasakkoja.

Muitakin ongelmia raportoidaan alan työntekijöiltä. HS:n haastattelema hoitaja kokee työn kuormittavaksi, jonka vuoksi työstä on myös vaikeaa palautua:

– On vaikeuksia hoitaa arjen perusasioita eli käydä kaupassa ja suihkussa, laittaa ruokaa ja siivota kotia. Ei ole energiaa eikä jaksamista.

Moni HS:n kyselyn vastaaja on jo vaihtanut työpaikkaa ja siirtynyt esimerkiksi yksityiselle puolelle töihin. Yksityisellä puolella työ ja vapaa-aika on helpompi sovittaa yhteen ja palkkaus on parempi.

Myös alalta kokonaan lähtijöitä, joita niin sanottu pakkolaki hiertää, on:

– Heti kun paikka varmistuu, niin otan Valviran rekisteristä tietoni pois, ettei voida vanhaan ammattiin enää pakottaa. Varoitan hoitoalasta muita, enkä anna lasteni opiskella hoitoalaa.

Tehy-lehden mukaan sairaan- ja lähihoitajat haluavat luopua ammattioikeuksistaan moninkertaisesti viime vuoteen verrattuna.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)