Ranska on todennäköisesti eniten sotia käynyt maa, kertovat yleisen historian emeritusprofessori Markku Peltonen ja vapaa tutkija Markku Kekäläinen Helsingin Sanomille.
Tilanteeseen ovat asiantuntijoiden mukaan vaikuttaneet maan keskeinen sijainti, merellisyys ja pitkäaikainen ja merkittävä suurvalta-asema.
– Esimerkiksi Britannia oli Ranskan päävastustaja 1700-luvulla, jolloin Euroopan herruuden ohella taisteltiin myös maailmanvallasta.
1800-luvulla Ranska valloitti sotilaallisesti alueita Afrikasta.
– Maailmansotien jälkeen 1900-luvulla siirtomaiden vapautuminen johti maan verisiin Indokiinan ja Algerian sotiin.
Jos huomioon ei oteta aivan uusimpia valtioita, vähiten sotia käynyt maa on puolestaan Sveitsi.
– Siihen ovat vaikuttaneet aluksi sveitsiläisten sotilaallinen maine, vuoristoinen maantiede ja laajalle hajautettu poliittinen rakenne ja myöhemmin erityisesti puolueettomuus, asiantuntijat arvioivat.