Verkkouutiset

Ruoholahden metroasema Helsingissä 2. helmikuuta 2023. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

HS: Sähkönsäästö liukuportaissa ruuhkauttaa metroasemia

Liukuportaiden pysäyttäminen on aiheuttanut matkustajissa ärtymystä.

Sähkönsäästö metron liukuportaiden toiminnassa on ruuhkauttanut metroasemia aamun työmatkaliikenteessä, kertoo Helsingin Sanomat.

Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenne (entinen HKL) on listannut Hakaniemen, Kampin, Rautatieaseman ja Ruoholahden metroasemat sellaisiksi, joissa osa liukuportaista on ollut vaihtelevasti pysäytettynä.

Tämä on herättänyt matkustajissa ärtymystä. Esimerkiksi Twitterissä on huomautettu, että sähkön pörssihinta on laskenut tuntuvasti viime syksyn lukemista.

Kaupunkiliikenne-yhtiö aloitti säästötoimet marraskuussa. Liukuportaiden rajoitukset tulivat käyttöön neljällä asemalla myöhemmin kuin muut toimet.

Kaupunkiliikenteen infrapäällikkö Hannu Stam sanoo, että liukuportaiden sähkönkulutus on merkittävää, mutta tarkat sähkönsäästöluvut selviävät viiveellä.

– Me seuraamme metrossa tehtyjen matkojen määrää, ja jonoutumista asemilla. Seuraavassa kokouksessa arvioimme, ovatko säästötoimet kannattavia ja onko aihetta tehdä muutoksia, Stam sanoo HS:lle.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)