HS: Koulu siirtyi avoluokkiin, nyt oppilailta varastetaan puhelimia

Vanhemmat huolestuivat tilojen turvallisuudesta.
Koululaisia Taivallahden peruskoulun pihalla Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Koululaisia Taivallahden peruskoulun pihalla Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Helsinkiläisessä Taivallahden peruskoulussa osa oppilaista opiskelee avoluokissa, joissa ei ole lainkaan ovia. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Avoluokat ovat muuten kuin tavallisia luokkia, mutta niistä on jätetty ovi pois.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Siirtyminen ovettomiin luokkatiloihin ei ole sujunut ongelmitta. Avoluokasta on varastettu oppilaiden puhelimia, mikä on järkyttänyt lapsia. Varkaustapausten jälkeen koulu antoi oppilaille yhteisen lukollisen kaapin, johon esimerkiksi puhelimet voi jättää säilytykseen.

Lasten vanhemmat kertovat olevansa myös huolissaan avoluokkien melusta ja turvallisuudesta. Vanhemmat ihmettelevät myös sitä, miksi koulu kertoi varkaustapauksista vain varkauden kohteeksi joutuneiden oppilaiden vanhemmille. Vanhemmat ihmettelevät myös sitä, miten varkaat ovat päässeet avoluokkaan, sillä koulun ulko-ovet ovat lukossa.

Koulun rehtori Annarella Ahlroos vakuuttaa HS:lle, että avoluokka on turvallinen ja sen akustiikka on kunnossa. Rehtori on vaitonainen varkaustapauksesta. Hänen mukaansa asiasta on kuitenkin ilmoitettu poliisille.

Ikäluokkien pieneneminen tuo haasteita laadukkaan perusopetuksen järjestämiselle. Työryhmä nostaa esiin tarvittavia toimenpiteitä.
Vasemmistoliitto ja vihreät haluavat Suomeen koulupakon.
Kansanedustajan mukaan rekisterillä voitaisiin vahvistaa opetuksen laatua.
Mainos