Turussa Satamakadun varrella on peräkkäin seitsemän identtistä liikennemerkkiä, Helsingin Sanomat kertoo.
Liikennemerkit sijaitsevat uuden Harppuunakorttelin alueella lähellä Turun linnaa ja satamaa. Kaikki seitsemän liikennemerkkiä osoittavat kahden tunnin liikennemerkkiä ja ne on aseteltu kahden parkkiruudun välein.
Turun kaupungin liikennesuunnittelupäällikkö Matti Salosen mukaan suunnittelussa on haluttu pelata varman päälle, sillä pysäköintiruutujen jonoa katkovat pienet istutusalueet. Sen takia jokaisen viherruudun ja tontille vievän kulkuliittymän jälkeen on asetettu uusi liikennemerkki. Salonen kertoo HS:lle, että lyhimmillään merkkien väli on vain 15 metriä.
– Jos vain kadun alussa olisi yksi liikennemerkki, olisi tulkinnanvaraista, koskeeko merkki kaikkia pysäköintiruutuja vai vain sitä ensimmäistä. Se auttaa ainakin pysäköinninvalvojia, Salonen selittää HS:lle.
Merkkien asettelulla on haluttu välttää myös riitoja tulevista pysäköintivirhemaksuista. Salosen mukaan on tyypillistä, että virhemaksun saatuaan ihminen pyrkii löytämään laista ”porsaanreikiä”, joilla maksun voi välttää.