Verkkouutiset

Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

HS: Häirintää ja ahdistelua ilmenee lähes joka puolueessa

Nuorisojärjestöt suhtautuvat vakavasti tietoon tulleisiin häirintätapauksiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Häirintää ja asiatonta käytöstä ilmenee lähes kaikissa puolueissa, ilmenee Helsingin Sanomien tekemästä kyselystä.

HS kysyi suurimpien puolueiden nuorisojärjestöjen edustajilta, onko järjestöissä tullut ilmi häirintätapauksia ja miten niihin puututaan.

Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto ei kiistä, etteikö häirintää ja ahdistelua tapahtuisi myös Demarinuorissa.

– Kyllä sitä meilläkin on, enkä oikeastaan usko siihen, että mikään järjestö tai yhteisö olisi tällaisista täysin vapaa, Perholehto sanoo HS:lle.

Tyypillisiä ovat hänen mukaansa tapaukset, joissa fyysistä koskemattomuutta rikotaan esimerkiksi tanssilattialla tai puhutaan seksuaalissävytteisesti epäasiallisesti. Perholehdon mukaan kyse ei ole ollut valta-asemaa käyttävistä henkilöistä, vaan pikemminkin rivitoimijoista. Demarinuorilla on häirintäyhdyshenkilöitä, ja tapauksista voi ilmoittaa myös anonyymisti lomakkeella.

Perussuomalaisella nuorisolla ei ole tapahtumissaan varsinaisesti nimitettyä häirintäyhdyshenkilöä. Puheenjohtaja Miro Bergholmin mukaan virallisissa tapahtumissa jäsenistöä on ohjeistettu olemaan matalalla kynnyksellä järjestön virallisiin edustajiin.

Hän korostaa HS:lle, että mahdollisiin häirintätapauksiin suhtaudutaan aina vakavasti.

– Kaikkiin sellaisiin tapauksiin, joissa on ollut pieninkin epäilys siitä, että mahdollista häirintää olisi tapahtunut, on reagoitu välittömästi.

Keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroos sanoo, että ahdistelua ja häirintää tapahtuu todennäköisesti kaikissa Suomen puolueissa ja järjestöissä.

– Kun ihmisiä on samassa paikassa, häirintää todennäköisesti ilmenee. Sellainen järjestö, joka väittää, ettei häirintää esiinny, valehtelee itselleen ja muille, hän sanoo HS:lle.

Viime aikoina järjestössä ei Sandroosin mukaan ole tullut ilmi vakavampia häirintätapauksia. Järjestö kerää säännöllisesti yhdenvertaisuus­palautetta, jonka pystyy jättämään myös nimettömästi, ja jokaisessa tapahtumassa on läsnä häirintä­yhdyshenkilö.

Vihdeiden nuorten puheenjohtaja Peppi Seppälä kertoo HS:lle, että häirintätapauksia on tullut ilmi myös hänen järjestössään. Hänen puolentoista vuoden kaudellaan on tullut tietoon tapaus, jossa selvitettiin tapahtumassa tapahtunutta seksuaalissävytteistä häirintää. Lisäksi järjestössä on annettu yksi porttikielto liittyen epäsopivaksi koettuun puheeseen.

Järjestöllä on häirintäyhdyshenkilö, johon voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä.

Vasemmistonuorten ensimmäinen varapuheenjohtaja Jenni Suutari sanoo, että järjestössä ei viime aikoina ole tullut esiin vakavia häirintätapauksia. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niitä voisi olla. Suutari kertoo, että puolueen historiassa on ollut häirintään ja seksuaalisuuteen liittyviä tapauksia, mutta valtaosa tapauksista on liittynyt aktiivien välisiin erimielisyyksiin.

Järjestöllä on tapahtumissa mukana häirintäyhdyshenkilö.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)