Verkkouutiset

Ilmakuvaa Flow-festivaalista Helsingin Suvilahdesta 10. elokuuta 2019., LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

HS: Flow-festivaaleilla lukuisia huumeiden käyttörikoksia

Lauantaina alueella käytettiin teräasetta, jolla aiheutettiin naarmuja. Poliisi tutkii tapausta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingissä viikonloppuna järjestetyillä Flow-festivaaleilla ja sen läheisyydessä on kirjattu lukuisia huumausaineiden käyttörikoksia, Helsingin Sanomat kertoo.

Helsingin poliisin komisario Mikko Värri kertoo HS:lle, että muilta osin Suvilahdessa järjestetty tapahtuma sujui rauhallisesti.

HS:n tietojen mukaan alueella tai sen välittömässä läheisyydessä kirjattiin noin 30-40 huumausaineiden käyttörikosta sekä muutamia rikosilmoituksia huumausainerikoksista päivittäin.

Värri kertoo, että lauantaina tapahtuma-alueen sisäpuolella oli käytetty teräasetta, jolla oli aiheutettu naarmuja. Poliisi tutkii tapahtunutta.

Lisäksi alueella tapahtui yksittäisiä järjestyksenvalvojan vastustamisia. Paikalta poistettiin tai kiinniotettiin poliisin mukaan kymmenittäin ihmisiä, koska he aiheuttivat häiriötä.

Värri kertoo HS:lle, että alueella tavattiin myös ”vajaa kymmenen” etsintäkuulutettua. Osa heistä sai jäädä jatkamaan viikonlopun viettoa festivaaleilla, kun yhteydenpito poliisin kanssa oli hoidettu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)