HS: Asiakas osti kausilipun 993 eurolla, sitten junavuorot muuttuivat

Ratatöistä johtuvat vuorojen muutokset ja peruutukset eivät automaattisesti oikeuta hyvitykseen.
Joka toinen I- ja P-lähijuna ohittaa Vantaan Vehkalan. LEHTIKUVA / JARMO STENMARK
Joka toinen I- ja P-lähijuna ohittaa Vantaan Vehkalan. LEHTIKUVA / JARMO STENMARK

Helsingin seudun liikenteen (HSL) kausilipun hankkinut matkustaja suivaantui, kun junavuorot muuttuivat, kertoo Helsingin Sanomat. ABC-vyöhykkeiden lippu vuodeksi maksaa 993,70 euroa. Asiakas hankki lipun tammikuussa.

Pääradan ja lentoasemalle kulkevan kehäradan junaliikenne muuttui kuitenkin toukokuun alussa ratatöiden vuoksi, joilla mahdollistetaan Vantaan Tikkurilaan tulevaisuudessa neljä raidetta kaukoliikenteen sekä Riihimäen ja Lahden suunnan lähijunien käyttöön.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Töiden on ilmoitettu keskittyvän touko-lokakuun välille. K-, I- ja P-junille sekä D- ja R-junille on aiheutunut merkittäviä muutoksia, junia muun muassa liikennöidään harvennetuin vuorovälein ja D-junat on tällä hetkellä peruttu kokonaan. Vantaan Vehkalan aseman vuoroväli piteni 20 minuuttiin, sillä osa junista ohittaa sen.

Matkustajan mukaan HSL:n pitäisi tarjota hyvitystä, sillä yhteydet ovat heikentyneet lipun ostamisen jälkeen. HSL ei ole tähän hänen mukaansa kuitenkaan suostunut.

Mainos - sisältö jatkuu alla

HSL:n viestinnän asiantuntija Sari Kotikangas sanoo HS:lle yleisellä tasolla, että hyvityspäätökset tehdään tapauskohtaisesti, eikä matkatakuujärjestelmää ole. HSL:lle on tullut ratatöiden vaikutuksista parikymmentä palautetta.

HSL:n lippuehdoissa todetaan, että liikennehäiriö, esimerkiksi yksittäisen vuoron peruuttaminen tai suunnitellusta aikataulusta poikkeaminen, ei automaattisesti oikeuta matkalipun hinnan hyvittämiseen. Hyvityksiä HSL on antanut esimerkiksi joukkoliikenteen lakkojen ajalta.

Raija Marttala Kilpailu- ja kuluttajavirastosta (KKV) sanoo lehdelle, että joukkoliikenteen lippuihin sovelletaan samoja kuluttajaoikeudellisia periaatteita kuin muihinkin palveluihin. Jos muutokset palvelussa ovat merkittäviä, palvelussa on virhe, jolloin kuluttajalla on oikeus hyvitykseen.

Yhdellä alueella tilanne on vaikeampi.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Jo pelkkä flunssa voi heikentää ajokykyä merkittävästi.
Mainos