Everstiluutnantti evp, FT ja Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Heikki Mansikka on lentänyt ilmavoimissa Hornetilla kolmella vuosikymmenellä. Hän toimi muun muassa Hävittäjälentolaivue 21:n komentajana. Muistelmissaan hän pyrkii kertomaan hävittäjälentämisen arkea sellaisena kuin hän sen itse koki.
Syksyllä 1989 Heikki Mansikka kuuli ystävältään tarinoita ilmavoimien ohjaajakurssista. Niistä innostuneena myös Mansikka haki ja pääsi oppilaaksi lentoaliupseerikurssille Ilmasotakouluun elokuussa 1991, tuolloin hän suoritti asevelvollisuuttaan Panssariprikaatin tykistöpatterissa. Siviilissä hän oli opiskelemassa psykiatriseksi sairaanhoitajaksi, mutta tämä uramahdollisuus jäi unholaan.
Ilmasotakoulussa Mansikka lensi ensimmäisen yksinlentonsa Vinka -harjoituskoneella maaliskuussa 1992. Miehen kyvyt viittasivat selvästi lentäjäuralle ja hän pääsi Kadettikouluun, nykyiseen Maanpuolustuskorkeakouluun.
Koulutuksen aikana hän pääsi lentämään Hawk -suihkukoneella, mikä tuntui Vinkan jälkeen suurelta muutokselta. Viimeisenä kadettivuotenaan Mansikka lensi ruotsalaisella Draken -hävittäjällä, joka oli jo vanha kone, koska valmistus oli lopetettu jo vuonna 1974.
Kadetti ei tosin arvostanut Drakenia, hänen mielestään se oli kuin siivillä varustettu silitysrauta. Onneksi Drakenin polttoaineen kulutus varmisti sen, että lentoonlähdön ja laskun välinen aika oli yleensä varsin lyhyt.
Vilpitöntä nöyryyttä
Vuonna 1997 Mansikan uralla tapahtui suuri käänne, hänet valittiin toiselle Hornet-tyyppikurssille. Hornetilla lentäminen oli alusta asti huikaiseva kokemus, eivätkä simulaattorilla lennetyt lennot vastanneet todellisen lentämisen elämysmaailmaa. Drakenin jälkeen ensimmäisellä Hornet-lennolla tunne oli sama, kuin olisi astunut vuoden 1970 Toyota Corollasta vuoden 2022 Teslaan.
Mansikka kuvaa Hornetia valtavan kokoiseksi raketiksi, jonka nokalla on paikka yhdelle. On uskomatonta, miten kömpelöltä komposiittiporsaalta näyttävä järkäle voi liikehtiä tarvittaessa niin elegantisti ja täsmällisesti.
Koneelle kävellessään Mansikka tunsi vilpitöntä nöyryyttä, koska hän tiesi olleensa etuoikeutettu saadessaan lentää Horneteja työkseen. Hän tiesi tekevänsä yhteiskunnallisesti tärkeää työtä, joka tosin sisälsi riskejä. Lentäminen on vakavaa ja hävittäjälentäminen kuolemanvakavaa työtä.
Hornet-lentäjä kertoo, miten koneen penkki on kova, vyöt kiristävät ja ohjaamo on ainakin isompikokoisille lentäjille hieman ahdas. Happimaski puristaa naamaa ja hengityksen ääni kohisee kuulokkeissa. Hengitysilma on kuivaa ja maistuu hieman kumiselle. Joidenkin mielestä ahdas ohjaamo voi tuntua pelkästään ajatuksena ahdistavalta, mutta Mansikan mielestä se oli turvallisin paikka maailmassa.
Kyse on arvokkaasta koneesta ja yksi Hornetin lentotunti maksaa erään laskutavan mukaan hieman alle 10 000 euroa. Jos lentotunnin hinnassa huomioidaan kaikkien lentoa tukevien ihmisten työpanos, on summa huomattavasti suurempi.
Ainakin yhden kerran Mansikka oli lähellä joutua käyttämään heittoistuinta ja tuhoamaan kalliin hävittäjän. Hän oli sotaharjoituksessa ja teki kiireellä lentoonlähdön yöllä. Heti maasta irtoamisen jälkeen kuului valtava pamaus ja toinen moottori sammui. Muutaman sekunnin aikana lentäjä joutui tekemään päätöksen, että jos kone kaikista toimenpiteistä huolimatta lähtisi vajoamaan, hän laukaisisi heittoistuimen välittömästi. Kone kuitenkin jatkoi tuskastuttavan hidasta nousemistaan, joten Mansikka päätti olla hyppäämättä.
Myöhemmin selvisi, että moottorin sammumisen oli aiheuttanut suokurppa, joka oli imeytynyt moottorin imuaukkoon. Lintulaji tiedettiin tarkasti, koska jokaisen lintutörmäyksen jälkeen koneeseen tarttuneet jäänteet lähetetään Helsingin yliopistoon tutkittavaksi.
Eri tehtäviä
Hävittäjät ovat usein mukana paraateissa ylilento-osastoissa. Näiden lisäksi erityisen arvokkaita ylilentoja ovat hautajaiset, joissa suoritettava lento on aina kunniatehtävä, ja se suoritetaan samalla hetkellä, kun arkkua aletaan laskea hautaan. Ylilento suoritetaan yleensä kahdella koneella. Haudan kohdalla toinen koneista jatkaa suoraan ja toinen kone nousee symbolisesti pystynousuun. Tehtävän jälkeen paluu arkeen on nopea, koska lento jatkuu yleensä normaalina koulutuksena.
Matalalla kovaa lentävä hävittäjä pitää erittäin kovaa ääntä ja hyvin ikäväksi sen tekee, että lähestyvää konetta ei juurikaan kuule ja ääni pamahtaa usein vasta sitten, kun kone on jo ohittanut kuulijan.
Palvellessaan lennostossa Pirkkalassa nuorena upseerina myös Mansikka joutui vastailemaan niin sanottuihin melupuheluihin, joita soittivat Hornetien metelistä suivaantuneet kansalaiset. Osa soittajista vain huusi puhelimeen, osa myös keskusteli asiallisesti hävittäjien aiheuttamista meluongelmista.
Ajoittain kenraalit ja muut tärkeissä asemissa olevat henkilöt pääsivät lentämään kaksipaikkaisen Hornetin takapenkillä. Mansikka muistaa, että yhdessä vaiheessa hän oli lennättänyt kolmea lukuun ottamatta koko virassa ollutta kenraalikuntaa.
Heikki Mansikka: Hornet-lentäjä. 348 sivua. WSOY.
