”Hirvittävää” – USA menetti vakoojansa Kiinassa ehkä pysyvästi

Kiinaa kuvaillaan erittäin vaikeaksi henkilötiedustelun kohteeksi valtion massiivisen valvontakoneiston vuoksi.
Kommunistijohtaja Mao Zedongin kuvia antiikkitorilla Pekingissä 26. joulukuuta. / LEHTIKUVA / AFP / JADE GAO
Kommunistijohtaja Mao Zedongin kuvia antiikkitorilla Pekingissä 26. joulukuuta. / LEHTIKUVA / AFP / JADE GAO

Yhdysvaltojen tiedustelulla arvioidaan olevan edelleen lähes sokea piste Kiinan suhteen.

Keskustiedustelupalvelu CIA:lle työskennellyt kiinalaisten agenttien verkosto otettiin järjestelmällisesti kiinni kymmenen vuotta sitten. Tuolloin yli 20 tietolähdettä teloitettiin tai tuomittiin vankeusrangaistuksiin. Mukana oli myös korkea-arvoisia virkailijoita.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vaikka Kiina on Yhdysvaltain prioriteettilistan kärjessä, ei henkilötiedustelussa ole vieläkään päästy samalle tasolle. Wall Street Journal -lehden mukaan tämä vaikeuttaa Kiinan presidentti Xi Jinpingin ja hänen lähipiirinsä todellisten aikeiden ymmärtämistä esimerkiksi Taiwanin suhteen.

– Meillä ei ole minkäänlaista käsitystä Kiinan johdon suunnitelmista ja aikeista, entinen korkea-arvoinen tiedusteluviranomainen sanoo WSJ:lle.

Viime vuosina Yhdysvaltain tiedustelutoiminta on siirtynyt pois terrorisminvastaisesta toiminnasta kohti Kiinaa ja Venäjää. Henkilöstöä on koulutettu uudelleen ja toimintatapoja muutettu. Haasteena on, että Kiinan ohella voimavaroja kuluu Ukrainan sodan sekä Israelin ja Hamasin välisen konfliktin seuraamiseen.

CIA:n pääjohtaja William Burns vahvistaa Kiinan olevan tärkein tämänhetkisistä kohteista. Viimeisten kolmen vuoden aikana maahan kohdistuvan tiedustelun määrärahat on kolminkertaistettu.

– Teemme intensiivisesti työtä vastataksemme Kiinan luomaan pitkän aikavälin haasteeseen, Burns sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yhdysvallat ei ole julkisesti myöntänyt henkilötiedustelun menetyksiä vuosina 2010–2012. Tiedustelu pohjautuu tällä hetkellä satelliitteihin, kybertoimintaan ja muuhun signaalitiedusteluun. Xi Jinpingin aikeita arvioidaan lähinnä julkisten lausuntojen perusteella. Kiinaa kuvaillaan erittäin vaikeaksi kohteeksi valtion massiivisen valvontakoneiston vuoksi.

CIA pystyi aiemmin hyödyntämään Kiinan hallinnon korruptiota värvätessään agentteja. Heidän kiinnijäämisensä oli mahdollisesti yhteydessä tapaan, jolla tietolähteet viestivät CIA:n kanssa. Toinen hallintolähde uskoo, ettei henkilötiedustelun tasoa ole pystytty kohentamaan viime vuosina.

– Hirvittävää, hirvittävää, hirvittävää, lähde kuvailee agenttien menettämistä.

Pekingin suorittamassa häirinnässä oli harvinainen kymmenen päivän tauko.
Mainos