Yhä useampi suomalainen vaikuttaa matkustavan hiihtolomalle pelkillä käsimatkatavaroilla ja sitä kautta halvemmilla lipuilla, kertoo Prisman tuore myyntidata.
Lokakuusta tammikuuhun tarkasteltuna yleisesti matkalaukkujen ja -kassien myynti on kasvanut 30 prosenttia. Suurinta kasvua on ollut selvästi laukuissa, jotka soveltuvat nimenomaan käsimatkatavaroiksi.
– Näissä laukuissa kasvu on jopa kahdeksankertaista. Nyt näyttää vahvasti siltä, että yhä useampi ei halua maksaa erikseen ruumaan laitettavasta matkalaukusta, vaan yrittää optimoida tavaransa mahtumaan käsimatkatavaroihin, Prisman jalkineiden ja laukkujen myyntipäällikkö Camilla Rosenqvist kertoo tiedotteessa.
Ilmiöstä kertoo myös yllättävän tuotteen räjähdysmäinen kysynnän kasvu.
– Digitaalisten matkalaukkuvaakojen kysyntä on noussut viime kuukausina monisatakertaiseksi. Tämä on todella poikkeuksellista ja kertoo siitä, että yhä useampi haluaa optimoida käsimatkatavaroihin mahdollisimman paljon tavaraa ilman, että se ylittää painorajoja, Rosenqvist toteaa.
Myös muut matkustustarvikkeet ovat kasvattaneet kysyntäänsä.
– Myynti on ollut niin vilkasta, että suosituimmat tuotteet ovat osaltaan loppumassa pian. Olemme tähän kuitenkin jo reagoineet ja, tuotteisiin saadaan pian täydennystä, Rosenqvist sanoo.
– Esimerkiksi niskatyynyjen myynti on kasvanut 37 prosenttia ja passikansien ja -pussien puolestaan yli kaksinkertaistunut lokakuun alusta. Erityisen suosittuja ovat olleet puhallettavat ja memory foam -täytteiset niskatyynyt, hän jatkaa.
Lisäksi tavaroiden järjestämistä helpottavien pakkauspussien kysyntä on kasvanut 50 prosenttia loka-tammikuun aikana.





