Asiakas ostoksilla ruokakaupassa 4. tammikuuta 2024. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Hepatiitti E -tartunnoissa piikki alkuvuonna – meetvurstin ja salamin yhteyttä selvitetään

Potilaista 27 on joutunut sairaalahoitoon maksatulehduksen takia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Alkuvuonna on todettu tavanomaista enemmän hepatiitti E -tartuntoja. THL:n tartuntatautirekisteriin on tammi-helmikuun aikana ilmoitettu 44 hepatiitti E-tapausta eri puolilta Suomea.

Tartunnan saaneista 27 on joutunut sairaalahoitoon, kertoo THL tiedotteessaan. Sairastuneiden mediaani-ikä on 64 vuotta ja heistä 70 prosenttia on miehiä.

THL:n haastattelemista 26 tapauksesta 25 oli nauttinut lihaa tai lihaleikkeleitä ennen sairastumistaan. Heistä 22 mainitsi eri tuotemerkkien meetvurstin tai salamin. Lihatuotteet ovat kuitenkin yleisesti nautittuja elintarvikkeita, joten havainnon merkityksestä tarvitaan lisäselvityksiä.

THL on tyypittänyt 13 tapauksen näytteissä todetut hepatiitti E-virukset (HEV). Yleisin genotyyppi oli HEV-3f, joka muodosti 3 ryvästä. HEV-3f on viimeksi todettu Suomessa vuonna 2019. Vuosina 2019–2022, HEV-3e ja HEV-3c olivat yleisimmät potilasnäytteistä tunnistetut genotyypit. Euroopassa HEV-3c, HEV-3e ja HEV-3f ovat yleisimpiä hepatiitti E:n genotyyppejä, ja niitä on löydetty sekä ihmisistä että sioista.

Hepatiitti E-tapauksia on ilmoitettu tavanomaista enemmän tammikuussa myös Belgiassa ja Tsekissä. THL genotyypittää tapausten näytteissä todetut hepatiitti E-virukset ja vertaa niitä muissa maissa todettujen tapausten viruksiin mahdollisen kansainvälisen epidemian tunnistamiseksi.

Hepatiitti E on viruksen aiheuttama maksatulehdus. Hepatiitti E -infektio on suurimmalla osalla tartunnan saaneista oireeton. Tartunnan oireita voivat olla muun muassa kuume, vatsatautioireet ja ihon ja silmän kovakalvon keltaisuus. Oireet ilmaantuvat keskimäärin 40 päivän kuluttua tartunnan saamisesta.

Ihminen saa tartunnan yleensä elintarvikkeiden välityksellä. Hepatiitti E -virus voi levitä virusta kantavien ihmisten tai eläinten ulosteen välityksellä veteen ja elintarvikkeisiin. Virusta esiintyy myös tartunnan saaneen eläimen sisäelimissä. Lisäksi tartunnan voi saada suorassa kontaktissa virusta erittävän ihmisen tai eläimen ulosteeseen.

Hepatiitti E -virusta esiintyy pääasiassa sioilla, mutta Suomessa teurasikäisillä sioilla on vain vähän tartuntoja.

Meetvursti ja salami ovat kestomakkaroita, jotka kypsennetään kylmäsavustusmenetelmällä. Hepatiitti E-virukset saattavat säilyä kylmäsavustetuissa kestomakkaroissa, jos virusta on ollut raaka-aineissa. Normaali ruoan kuumennus tuhoaa hepatiitti E -viruksen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)