Helsingin kaupunki vetoaa lukiolaisiin, että kouluajan ulkopuolella järjestettäviä nöyryyttäviä, niin kutsuttuja nasujaisia ensimmäisen vuoden opiskelijoille ei järjestettäisi. Siirtymäriitti voi olla myös positiivinen tapahtuma, kaupunki muistuttaa.
Helsinki on luvannut kaupungin oppilaskunnille 1000 euron ylimääräisen toimintarahan, mikäli ne sitoutuvat järjestämään tervetulotapahtuman ilman nöyryyttämistä. Kaupunki kertoo tiedotteessa, että oppilaskunnat ovat tarttuneet tilaisuuteen aktiivisesti.
Joukkokokoontumisia Helsingin puistoihin ei myöskään toivota. Poliisi on usein lukuvuoden alkaessa joutunut tyhjentämään puistot ihmisistä, joita on voinut paikalla jopa 1500. Suuret ihmisjoukot aiheuttavat vaaratilanteita ja vahinkoja, ja ihmismassojen valvominen vie poliisilta resursseja.
Toisen vuosikurssin opiskelijat ovat järjestäneet nasujaisia kouluajan ja -rakennusten ulkopuolella, jolloin lukioiden on ollut mahdotonta puuttua niihin.
Suuri osa opiskelijoista ei halua osallistua nöyryyttämiseen. Silti viime syksynäkin tapahtui asioita, joita puitiin jälkikäteen – kaupungin mukaan myös rikosilmoituksina.
– Poliisille nasujaiset näyttäytyvät tapahtumina, joista osa on sellaisia, että julkisella paikalla tapahtuu nöyryyttämistä ja roskaamista. Joskus on tilanteita, joissa vähintään lievän pahoinpitelyn tunnusmerkistö täyttyy. Jos vaikkapa raa’alla kananmunalla kivitetään muutamasta metristä ihmistä päähän, se aiheuttaa varmasti kipua. Se voidaan tulkita pahoinpitelyksi tai lievimmillään lieväksi pahoinpitelyksi, komisario Katja Nissinen Helsingin poliisista kertoo tiedotteessa.
Nasujaisissa on aiempina vuosina esimerkiksi ammuttu opiskelijoita etikkaa sisältävillä vesipyssyillä, heitetty mädäntyneellä ruoalla, leikelty vaatteita ja pakotettu konttaamaan.





