Verkkouutiset

Helsingissä kyse on jälleen kahden kaupasta: pormestariksi tullaan valitsemaan joko kokoomuksen tai vihreiden ehdokas. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Helsingin pormestarivaali on kahden kauppa

BLOGI

Porvarillisesti ajattelevilla helsinkiläisillä onkin nyt tarkka paikka, kirjoittaja toteaa.
Daniel Sazonov
Daniel Sazonov
Kirjoittaja on Helsingin kaupungin apulaispormestari.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuntavaalien ennakkoäänestys on käynnissä ja varsinaiseen vaalipäivään on jäljellä alle kaksi viikkoa. Viimeisten viikkojen aikana kuntavaalien asetelma Helsingissä on selkeytynyt. Kyse on jälleen kahden kaupasta: pormestariksi tullaan valitsemaan joko kokoomuksen tai vihreiden ehdokas.

Tilannetta näkyy selkeästi Helsingin Sanomien tuoreesta pormestarigallupista. Sen mukaan Anni Sinnemäki on rinnanmitan edellä Juhana Vartiaista henkilökohtaisessa suosiossa. Tulos on virhemarginaalin sisällä. Keskeistä onkin muiden ehdokkaiden jääminen selkeästi kaksikon taakse.

Asetelma on nähtävissä kaikista tuoreimmista Helsinkiä koskevista kannatuskyselyistä. Keskeisin näistä on Ylen gallup, jonka mukaan kokoomus johtaa tällä hetkellä Helsingissä 25 prosentin kannatuksella ja toisena ovat vihreät 21 prosentin kannatuksella. Muut puolueet tulevat kaikki viidessätoista prosentissa tai alle. Saman suuntaisia tuloksia ovat antaneet myös Helsingin Uutiset ja Uusi Suomi.

Pormestarivalinnassa suurimmalla puolueella on valtava merkitys, sillä Helsingissä puolueet noudattavat paikkajaossa vaalituloksen mukaista suhteellisuutta. Kärkipoliitikon paikka eli aiemmin kaupunginhallituksen puheenjohtajuus ja nykyisin pormestari kuuluvat suurimmalle puolueelle. Tätä periaatetta Helsingin suurimmat puolueet ovat ilmoittaneet myös näissä vaaleissa kunnioittavansa esimerkiksi Uuden Suomen asiaa koskeneessa kyselyssä.

Pormestarin valintatapa herättää yhä monissa epätietoisuutta. Sellaistakin on esimerkiksi tullut vastaan, että pormestarivaalia on verrattu presidentin vaaliin. Siinä ykköskierroksella voi äänestää yhtä ehdokasta ja kakkoskierroksella sitten toista ehdokasta. Tällä ei ole mitään tekemistä Helsingin pormestarin valintatavan kanssa. Pormestari ei valita irrallisena vaalina tai pormestariehdokkaiden henkilökohtaisen äänimäärään perusteella. Ratkaisevaa on se, mikä puolueista saa puolueena eniten ääniä ja paikkoja valtuustoon.

Vaikka viimeiset mittaukset ovatkin selkeitä erityisesti kahden kärkipuolueen karkaamisen osalta, voi kärkikaksikon järjestys vielä vaihtua. Näin tapahtui esimerkiksi viime kuntavaaleissa, kun kokoomus otti selkeän vaalivoiton, vaikka gallupit povasivat kaupunkiin vihreää pormestaria.

Porvarillisesti ajattelevilla helsinkiläisillä onkin nyt tarkka paikka, että sama ei tapahdu toiseen suuntaan, ja pääkaupungin pormestarin paikka liu’u vihreiden haltuun. Tämän varmistaminen onnistuu vain äänestämällä Helsingissä kokoomuksen ehdokkaita.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta
Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)