Helleputki päättymässä, sää voi muuttua autoilijalle vaaralliseksi

Tulvia aiheuttavat ukkoset ovat mahdollisia erityisesti maan itäosissa.
Rajuja ukkoskuuroja voi ilmaantua vielä sunnuntai-iltana. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Rajuja ukkoskuuroja voi ilmaantua vielä sunnuntai-iltana. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Tänään sunnuntaina on jo kymmenes peräkkäinen hellepäivä, kertoo Yle. Edelleen jatkuvat helteet saapuivat Suomeen juhannusaattona.

Korkein lämpötila tältä ajanjaksolta mitattiin Porin lentoasemalle 28. kesäkuuta, jolloin lämpö nousi 32,9 asteeseen. Ilmatieteen laitoksen mukaan kesäkuun seitsemästä hellepäivästä kuutena lämpö kohosi yli 30 lämpöasteen.

Foreca varoittaa sunnuntain aikana saapuvista ukkoskuuroista, jotka voivat aiheuttaa taajama- ja kaupunkitulvia. Autoilijoiden kannattaa ottaa vesiliirron mahdollisuus huomioon ja hidastaa nopeutta.

Sateista ja vesiliirtovaarasta varoitetaan erityiesti Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa.

Poikkeuksellisen voimakas El Niño saattaa nostaa elintarvikkeiden hintoja.
Sää jatkuu epävakaisena pitkälle ensi viikkoon.
Seuraavaa yhtä syvää pimennystä odotetaan saadaan odottaa vuoteen 2036 asti.
Mainos