Verkkouutiset

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Heikki Vestmanilta esimerkki sääntö-Suomesta – nyt ukrainalaisista

Kansanedustaja ihmettelee, miksi usean perheen yhteismajoitus omakotitalossa ei käy.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kahdeksan ukrainalaista perhettä tuli Suomeen 2,5 kuukautta sitten. (He) saivat omaan käyttöönsä hyväkuntoisen 600 neliön omakotitalon, jossa on muun muassa kahdeksan makuuhuonetta ja kaksi olohuonetta. Perheet asettuivat, kokevat olevansa turvassa. Lapset käyvät koulua. Osa aikuisista tekee töitä lähellä. Arki sujuu, kansanedustaja Heikki Vestman (kok.) kirjoittaa Twitterissä.

Hänen mukaansa nyt kunta ei ole halukas vuokraamaan omakotitaloa perheiden jatkomajoitukseen.

– Ukrainalaiset haluaisivat jäädä taloon, jonka tuntevat omakseen. Kyse ei ole ns. kotimajoituksesta, vaan koko talo näiden perheiden käytössä. Kunnalla tai kunnassa ei ole vapaita vuokra-asuntoja.

Kunnan mukaan se ei voi sopia omakotitalon vuokraamisesta ukrainalaisten käyttöön.

– Vaikka kyse ei ole kotimajoituksesta, ”ohjeiden mukaan” kunta ei kuulemma voi vuokrata yhteismajoitusta ukrainalaisille. Ei vaikka, nämä haluaisivat. Pitääkö ohje paikkansa Maahanmuuttovirasto, Vestman kysyy?

Vestman toteaa, että kunnan nihkeydessä ei ole kyse rahasta.

– Niin sanotussa kuntamallissa kunta voi majoittaa valtion korvausta vastaan ukrainalaisia joko omiin vuokra-asuntoihin tai yksityisiltä vuokraamiinsa. Kunta saa valtiolta ARA-vuokratason mukaisen korvauksen, jonka voi maksaa edelleen yksityiselle.

Vestmanin mukaan Maahanmuuttoviraston kuntamalli on sinänsä fiksu.

– Vastaanottokeskus ei ole paras paikka ukrainalaisille perheille. He tarvitsevat asunnon. Kunta vastaa arjen tuesta, vaikka vuokraisi asunnon yksityiseltä. Miksi usean perheen yhteismajoitus omakotitalossa ei kuitenkaan käy Maahanmuuttovirasto, Vestman tiedustelee.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)