Verkkouutiset

Eduskunnan täysistunto Helsingissä 4. heinäkuuta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Heikki Autto turvallisuudesta: Vaaliteemoiksi riittää muitakin kysymyksiä

Kansanedustaja toivoo eduskunnalta lisää parlamentaarista valmistelua.

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Autto vaatii hallitukselta aktiivisuutta Suomen turvallisuuteen vaikuttavien lakien ja viranomaistoimintojen saattamisessa ajan tasalle.

– Se tosiasia ei katoa jatkossa mihinkään, että Suomi sijaitsee aggressiivisen ja arvaamattoman Venäjän naapurissa, vaikka Nato-ratifioinnit etenevät ripeästi, Autto toteaa tiedotteessa.

Autton mukaan onnistunut Nato-prosessi sekä valmius- ja rajavartiolain päivittäminen osoittivat, että parlamentaarisella työskentelyllä voidaan saada nopeasti vaikuttavia tuloksia aikaan.

– Turvallisuus on kaikkein tärkein asia ja siksi on ollut hienoa huomata kuinka laajasti se yhdistää koko eduskuntaa. Olisi suurta viisautta jatkaa yhteistyötä Suomen turvallisuuden vahvistamiseksi edelleen, Autto toteaa.

Kansanedustajan mukaan muutosta vaativia akuutteja kysymyksiä liittyy edelleen esimerkiksi viisumikäytäntöihin, kaksoiskansalaisuuksiin ja venäläisten kiinteistöomistukseen, mutta myös moniin huoltovarmuuteen ja maanpuolustukseen liittyviin kysymyksiin.

Heikki Autton mukaan olisi tärkeää saada parlamentaarinen valmistelu käyntiin ripeästi, jotta tarpeelliset lakimuutokset pystytään säätämään vielä nykyisen eduskunnan toimesta.

– Vaaliteemoiksi riittää muitakin kysymyksiä, mutta suomalaisten turvallisuuden kannalta kriittiset kysymykset tulisi ratkaista ripeästi ja mahdollisimman laajalla yksituumaisuudella, Autto toteaa.

Uusimmat

Kesko ostaa kauppakeskuksen

Tavoitteena on jatkaa Espoon keskuksessa käynnistettyä kaupallisten palveluiden kehitystyötä.

› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)