Koulu on monelle pojalle kamala paikka. Olen itse syntynyt keväällä, mutta en taatusti ollut koulukypsä ekaluokkalaisena. Muistan elävästi, että oli mahdotonta pysyä aloillaan, kun veri veti telmimään. Olisin hyvin voinut mennä vuotta myöhemmin ensimmäiselle luokalle.
Vuodet ovat vierineet, mutta peruskoulu ei ole muuttunut: se laitos on yhä haastava nuorille pojille. Lopputulokset näkyvät poikien koulumenestyksessä, ja se synkistää myös poikien aikuisuutta. Liian moni suomalainen mies syrjäytyy. Miehet ovat enemmistönä asunnottomissa, alkoholisteissa, väkivallan tekijöissä – ja väkivallan uhreissa.
Koululaitos yrittää kahlita poikia, mutta siinä se on tuomittu epäonnistumaan. Liian moni asia opetetaan keskustelemalla, ei toimimalla. Sitten ihmetellään, miksi poikien oppimistulokset ovat huonompia ja miksi pojat jäävät luokalleen useammin kuin tytöt.
Keskimääräinen poika oppii kahdella tavalla: auktoriteetilla tai aktivoimalla. Auktoriteettia käytettiin sotien jälkeen, jolloin yksikään oppilas ei uskaltanut inahtaakaan luokassa ilman lupaa. Nykyään parempi metodi olisi aktiviteetti, toiminta. Laskemaan voi opetella palloleikin avulla, ja ryhmätyöt voisivat olla kilpailullisempia.
Tärkeää olisi ottaa huomioon sukupuolten erilaisuus jo opetuksessa. Todistetusti poikien aivot kehittyvät hitaammin. Poikien ADHD esiintyy ylivilkkautena, eikä moni poika malta istua pulpetissa kovinkaan kauaa.
Tämä kaikki heijastuu koko yhteiskuntaan. Jokainen syrjäytynyt mies on paitsi henkilökohtainen murhenäytelmä, myös menetys yhteiskunnalle. Sen sijaan jokainen kouluttautunut on satsaus sekä yksilön henkilökohtaiseen menestykseen että yhteiseen bruttokansantuotteeseen.
Jokaiseen ongelmaan on olemassa ratkaisu. Minulla on niitä neljä.
Ensinnäkin meidän pitää saada opettajakuntaan enemmän miehiä. Nyt on kyse lasten tulevaisuudesta, eikä kaikilla pojilla ole elämässään hyvää miehen mallia.
Toisekseen meidän pitää kieltää kännykät luokissa. Liika ruutuaika ei tee hyvää tytöille eikä pojille. Sosiaalisen median loputon kuva- ja videovirta aiheuttaa ahdistusta, heikentää keskittymiskykyä ja huonontaa sosiaalisia taitoja. Onhan meiltä aikuisiltakin kielletty kännykän käyttö ajaessa – miksi emme kieltäisi lapsilta kännykän käyttöä oppiessa?
Kolmannekseen meidän pitää kyetä eriyttämään opetusta myös ylöspäin. Jos lapsi turhautuu liian helpoilla oppitunneilla, hän alkaa helposti häiriköidä tuntia. Niinpä on sekä yksilön että yhteiskunnan etu, jos autamme lahjakasta lasta etenemään koulussa nopeammin. Lapsi voi oppia opiskelutaitoja vain siten, että hän saa sopivan haastavia tehtäviä. Silloin pitää mahdollistaa luokan yli hyppäämiset ja erilaiset matematiikkakerhot.
Neljäs ratkaisu on toiminnallisuus. Siihen voi ottaa mallia partiolaisten kasvatusmenetelmistä. Vietin nuorena poikana paljon aikaa leireillä, retkillä, metsässä ja partiokilpailuissa. Partiosta sain sellaiset ryhmätyön ja itsensä haastamisen opit, että ne kantavat elämässäni yhä tänäkin päivänä. Kouluissa tarvitaan enemmän reipasta partiomeininkiä.
Kaiken lisäksi nämä neljä muutosta ovat lähes ilmaisia. Nämä eivät vielä vaadi lisäresursseja opettajakuntaan eikä kovin kummoisia erityisjärjestelyitä. Riittää kun saamme enemmän miehiä opettajiksi, kiellämme kännykät luokissa, helpotamme mahdollisuutta hypätä luokan yli ja lisäämme toiminnallisuutta opetuksessa.
Jokainen meistä haluaisi myös pienempiä luokkakokoja ja enemmän kouluavustajia, mutta kukaan ei tiedä, mistä niihin löydetään rahat. Siksi ehdottamani neljä muutosta pitää toteuttaa nyt heti: ne ovat halpoja ja tehokkaita.
