Venäjän presidentti Vladimir Putinin keskiviikkona allekirjoittama määräys ”osittaisesta liikekannallepanosta” sisältää mielenkiintoisen yksityiskohdan, joka saattaa asiantuntijoiden mukaan romahduttaa Ukrainassa jo olevien venäläisten sopimussotilaiden taistelutahdon. Venäjän joukkojen on tiedetty kärsivän jo ennestään tällä saralla vakavista ongelmista.
Määräyksen teksti löytyy kokonaisuudessaan esimerkiksi Politicon sivuilta tämän linkin takaa. Liikekannallepanon ohella asiakirjassa säädetään, että sopimussotilaiden palvelussopimukset kestävät jatkossa siihen asti, että mobilisaatiomääräys lakkaa olemasta voimassa. Käytännössä tämä siis merkitsee sitä, että määräaikaiseen asepalvelukseen sitoutuneet sotilaat ovatkin nyt palveluksessa, kunnes toisin määrätään. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa monien rintamalla nyt taistelevien solmineen alun perin muutaman kuukauden mittaisia sopimuksia.
Arvostettu sotatutkija, King’s Collegen emeritusprofessori Lawrence Freedman pitää tätä kohtaa liikekannallepanon merkittävimpänä välittömänä seurauksena.
– Se, että sopimuksen jo solmineet ovat toistaiseksi jumissa rintamalla tulee vaikuttamaan vakavasti heidän taistelutahtoonsa ja kurinalaisuuteensa, Freedman kirjoittaa Twitterissä.
Hän viittaa brittiläisen sotahistorioitsijan ja kirjailijan Chris Owenin havaintoihin. Owen kiinnittää Twitter-ketjussaan huomiota muun muassa julkisuudessa olleisiin tietoihin Venäjän sotilaiden kehnosta taistelutahdosta ja halusta päästä takaisin kotiin. Viranomaiset ovat pyrkineet tekemään tästä mahdollisimman vaikeaa. Sotilaita on tiettävästi myös pidetty Ukrainassa, vaikka heidän sopimuksensa ovat päättyneet.
– Putinin uusi määräys käytännössä kieltää ketään lähtemästä, Owen toteaa.
Hän arvioi tämän olevan todella huonoksi venäläisten taistelutahdolle.
– Sotilaat, joiden sopimusten oli määrä päättyä tänä syksynä ovat nyt toistaiseksi jumissa armeijassa. Tämä on valtava asia: moni solmi sopimuksen etuuksien takia, ei taistellakseen ja kuollakseen.
Chris Owen muistuttaa myös, ettei Venäjä ole kyennyt suorittamaan joukkojen rotaatioita. Liikekannallepanolla pyritäänkin hänen mukaansa myös helpottamaan etulinjan joukkojen tilannetta.
Owen arvioi, ettei liikekannallepanon tavoitteena ole niinkään luoda jonkinlaista uutta sotajoukkoa Venäjälle vaan pikemminkin pelastaa kulutetut joukot ja helpottaa Kremliin äärinationalistien taholta kohdistuvaa poliittista painetta.
This valuable thread by @ChrisO_wiki captures what seems to me to be the most important immediate consequence of today's announcements. The fact that those already contracted are stuck at the front indefinitely will have a dire effect on their morale and disciple. https://t.co/K6PUYtWTAD
— Lawrence Freedman (@LawDavF) September 21, 2022
3/ But the Russian army has been making that increasingly difficult. Some soldiers have reportedly been kept in Ukraine despite their contracts running out in May. Putin's new decree effectively bans anyone leaving (except on certain narrow grounds, of which more later).
— ChrisO (@ChrisO_wiki) September 21, 2022
15/ So in short, I see this move not so much as being about creating a brand new army for Russia but as creating political cover for Putin and enabling him to rest and reorganise his current depleted army over the winter. /end
— ChrisO (@ChrisO_wiki) September 21, 2022





