Ainakin neljä venäläistä satelliittia on siirtynyt asemiiin, joista ne kulkevat suomalaislähtöisen avaruusteknologiayhtiö ICEYE:n X36-satelliitin läheltä, yhdysvaltalainen Integrity ISR arvioi analyysissään.
Kyse on Kosmos-satelliiteista, joiden tarkat tehtävät ja kyvyt eivät ole julkisesti tiedossa. Niitä pidetään kuitenkin yleisesti sotilaallisiin tarkoituksiin valmistettuina satelliitteina. Integrity ISR:n mukaan viides Kosmos-satelliitti saattaa olla siirtymässä samankaltaiselle radalle.
Analyysin kirjoittanut Greg Gillinger pitää venäläissatelliittien liikkeitä poikkeuksellisinaa. Kiertoratamuutokset ovat vaatineet huomattavasti polttoainetta. Tämä viittaa harkittuun ja kalliiseen operaatioon.
ICEYE-X36 on SAR-tutkasatelliitti. SAR-teknologia mahdollistaa maanpinnan kuvaamisen myös pimeässä ja pilvipeitteen läpi. ICEYE:n satelliittikuvilla on ollut merkittävä rooli Ukrainan puolustuksessa.
Integrity ISR:n mukaan Kosmos 2610-, 2611-, 2612- ja 2613 -satelliitit nostivat ratakallistustaan 97,0 asteesta 97,8 asteeseen. Kosmos 2614:n arvioidaan tehneen tai olleen tekemässä samansuuntaista liikettä. ICEYE-X36:n ratakallistus on 97,8 astetta.
Gillinger arvioi, että venäläissatelliitit ovat nyt asemissa, joista ne voisivat pienillä lisämuutoksilla lähestyä ICEYE:n satelliittia. Tällaisista operaatioista käytetään termiä RPO eli rendezvous and proximity operations. Käytännössä kyse voi olla satelliitin lähestymisestä, tarkkailusta tai muusta kohteen lähellä tapahtuvasta toiminnasta.
Yhdysvaltain ilmavoimissa pitkän uran tehnyt avaruusoperaatioiden ja tiedustelun asiantuntija Gillinger huomauttaa, että Venäjä on jo syksyllä 2022 uhannut pitää Ukrainaa auttavia kaupallisia avaruusjärjestelmiä mahdollisina kohteina.
Suomalainen ICEYE kertoi tammikuussa laajentaneensa yhteistyötään Ukrainan puolustusministeriön kanssa. Sopimuksen tarkoituksena on parantaa Ukrainan pääsyä korkean resoluution SAR-kuviin, joita voidaan käyttää päivällä, yöllä ja huonossa säässä.
Astranis-yhtiössä työskentelevä avaruusalan asiantuntija Christian Keil pitää tilannetta poikkeuksellisena. Hänen mukaansa Venäjä näyttää todella uhkaavan kaupallista satelliittia, joka tarjoaa kuvantamispalveluja Ukrainalle.
– Tämä on hurjaa, Keil kirjoittaa X:ssä.
Keilin mukaan tilanne on uusi osoitus siitä, että avaruudesta on nopeasti tulossa aiempaa sotilaallisempi toimintaympäristö. Keil huomauttaa, ettei ole varmaa, kohdistuuko Venäjän toiminta juuri X36-satelliittiin, sillä samalla ratatasolla on muitakin ICEYE:n satelliitteja.
This is wild… Russia seems to be threatening a *commercial* satellite that provides imaging services to Ukraine:
— Christian Keil (@pronounced_kyle) May 27, 2026
▸ starting about two weeks ago, Russia started maneuvering five (!) of their classified satellites to the same orbital inclination as the ICEYE satellite
▸ these… https://t.co/aC1akaKZGF pic.twitter.com/Xk7mC5BcoM
Russia appears to have maneuvered at least five Cosmos satellites into nearly co-planar orbits with ICEYE-X36, a commercial SAR imaging satellite supporting Ukrainian military operations. https://t.co/lCPjBMOXex pic.twitter.com/LgLDcYoM0h
— Integrity ISR (@IntegrityISR) May 22, 2026