Helsinki-halli on palaamassa takaisin suomalaisomistukseen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

”Hartwall-areenan synkkä seikkailu on päättymässä”

Helsinki-halli pääsee irti venäläisomistuksesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Timo Heinosen (kok.) mukaan Helsinki-hallin eli entisen Hartwall-areenan synkkä seikkailu on päättymässä. Hallin tilanne on ollut pitkään hankala sen venäläisomistajiin kohdistuvien pakotteiden takia.

– Viime viikolla pitkä saaga saatiin lopulta jo lähes päätökseen. Vanhan Hartwall-areenan eli Helsinki-hallin kaupan viranomaiskäsittely saatiin päätökseen, kun sekä ulkoministeriö että ulosottolaitos myönsivät hallin myynnin edellyttämät luvat, Heinonen kirjoittaa blogissaan.

– Surullinen ahneuden ja häikäilemättömyyden seikkailu saa lopulta sinivalkoisen päätöksen. Ei voi kuin ihmetellä, että joku halusi aikanaan suomalaisen areenan myydä nimenomaan venäläisille [Vladimir] Putinin oligarkeille, Heinonen jatkaa.

Helsingin Ilmalaan vuonna 1997 valmistunut halli päätyi venäläisomistukseen vuonna 2013. Venäläisomistus nousi ongelmaksi vuonna 2022 Venäjän aloitettua hyökkäyssotansa Ukrainassa. Samalla hallin nimisponsorina toiminut Hartwall vetäytyi yhteistyöstä, ja hallilta poistettiin Hartwalliin viittaavat nimikyltit.

Kevään 2022 jälkeen halli on ollut tyhjillään eikä siellä ole järjestetty urheilu- ja kulttuuritapahtumia. Koska hallin venäläisomistajien varat olivat Venäjä-vastaisten pakotteiden takia jäädytettynä, hallin myyminen toiselle omistajalle osoittautui vaikeaksi.

– Nyt lopulta pitkien neuvotteluiden ja juridisien kiemuroiden jälkeen ulkoministeriö sai poikkeuslupaharkintansa valmiiksi 6. helmikuuta 2025. Ulkoministeriö myönsi poikkeusluvan sille, että Trevian Kasvu LP Ky ostaa halliyhtiön C-sarjan osakkeet niiden venäläisiltä omistajilta ja pian perään lupa saatiin myös ulosottolaitokselta, Heinonen kirjoittaa.

Hallin ostavan Trevianin mukaan kauppahinta tulee jäädytetyksi pakosäännösten mukaisesti.

– Ja toivottavasti nämä jäädytetyt varat saadaan pian myös käyttöön ja Ukrainan avuksi niin puolustustaistelussa Venäjää vastaan kuin sitten maan jälleen rakentamiseenkin. Toki sinne olisi voinut hyvin siirtää aiemmastakin kaupasta saadut Putinin rahat, Heinonen toteaa.

Kansanedustajan mukaan on pääasia kuitenkin on se, että Helsinki-areenan synkkä venäläishistoria saadaan päätökseen samalla tavalla kuin jääkiekkojoukkue Helsingin Jokereiden historia venäläisessä KHL-liigassa. Helsinki-halli oli aiemmin Jokereiden kotihalli.

– Käännetään uusi sivu molempien historiassa ja toivottavasti pian areena nousee uuteen kukoistukseen hyvissä suomalaiskäsissä ja toivottavasti myös Helsingin jokerit pääsevät areenalle pelaamaan ja vieläpä jääkiekon SM-liigaa, Heinonen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)