Hämmästys keskustan laskelmasta – ”Edellyttäisi kaupunkipuolueeksi ryhtymistä”

Keskustan haaveileman kannatustason saavuttaminen ei ole helppo tehtävä.
keskusta
Keskustan mainoslehtinen Vantaalla tammikuussa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
keskusta
Keskustan mainoslehtinen Vantaalla tammikuussa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Ellun Kanoissa työskentelevä vaaliasiantuntija ja entinen kokoomuksen suunnittelupäällikkö Jukka Manninen kiinnittää huomiota keskustan laskelmiin puolueen kannatuksesta. Keskustan europarlamentaarikko ja ex-ministeri Katri Kulmuni sanoi Helsingin Sanomien mukaan, että keskustan kannatuksen pitäisi olla lähempänä 20 prosenttia, jotta puolueen kannattaisi osallistua hallitukseen ensi kaudella.

Manninen huomauttaa, että tämä tarkoittaisi noin 150000-200000 lisä-ääntä liikkuvien joukosta.

– Keskusta tarvitsisi siis noin kolmanneksen kannatuksen liikkuvien keskuudesta. Tällä hetkellä (SK selvitys 4/2026) SDP:llä on 29 prosenttia [liikkuvista äänestäjistä]. Vaihtoehtoisesti: kokoomuksen ja PS:n yhteenlaskettu kannatus liikkuvien keskuudessa on 24 prosenttia, Manninen sanoo viitaten Suomen Kuvalehden aiempaan selvitykseen, jonka mukaan noin miljoona äänestäjää on liikkuvia, eli ei aio äänestää samoin kuin viime eduskuntavaaleissa.

Mannisen mukaan uusia äänestäjiä saadakseen keskusta tarvitsisi reippaan käännöksen oikeaan tai vasempaan, mikä todennäköisesti taas karkottaisi nykyisiä tukijoita.

Asiassa on myös toinen näkökulma.

– Viime vaaleissa etelän neljästä suuresta vaalipiiristä kertyi puolet kaikista äänistä (1,54 milj.). Keskustan osuus oli 5 prosenttia (vajaat 80000). 20 prosenttiin yltäminen edellyttäisi käytännössä keskustalta siis kaupunkipuolueeksi ryhtymistä. Pois perinteisistä teemoista, Manninen toteaa.

– Tuntuu, että prosentteja voi heitellä ilmaan juurikaan miettimättä sitä, millaisia valintoja tuo käytännössä tarkoittaa. Enpä usko, että keskusta uskaltaa uudistua, Manninen jatkaa X:ssä.

Keskustan kaupunkipuolueeksi ryhtymisestä ei ainakaan toistaiseksi ole ollut viitteitä ilmassa. Kulmuni sanoi puoluekokouksessa, että keskustan pitäisi päinvastoin vielä vahvemmin profiloitua alueiden ja lähipalveluiden puolustajana. Hänen mielestään kirkkaampi viesti alueiden puolesta voisi jopa siivittää keskustan vaalivoittoon.

– Kyllähän tässä pitäisi olla tuhannen taalan paikka, kun hallitus leikkaa ja puhutaan, että pitäisi kuntiakin laittaa yhteen, Kulmuni tuumi.

LUE MYÖS:
Keskustasta tunnustus velkajarrusta – ministeri: Rehellistä puhetta

Keskustavaikuttaja itsekin myöntää, että kepu on enemmän jakopuolue, toteaa Sanni Grahn-Laasonen.
Taloustieteilijä Juha Tervalan mukaan vain harva puolueen esitys kelpaisi velkajarrulainsäädännön vaatimaksi sopeutustoimeksi.
Karoliina Partanen ottaa kantaa myös puolueen "naisongelmaan".
Mainos