Yrittäjien jaksaminen on heikentynyt hieman viime vuodesta, selviää uudesta Suomen Yrittäjien Yrittäjägallupista. Samaan aikaan yhä pienempi osuus yrittäjistä ei kärsi jaksamisongelmista lainkaan.
Jaksamisongelmat korostuvat erityisesti alkutuotannossa ja kaupan alalla sekä nuorten ja naisyrittäjien parissa.
Stressiä aiheuttavat gallupin mukaan eniten kiire, tulospaineet ja byrokratia. Tulospaineet kuormittavat erityisesti naisyrittäjiä.
– Tulokset täydentävät sitä tietoamme, että naisyrittäjien taloudellinen tilanne on ollut keskimäärin heikompi. Tämä näkyy myös koetuissa tulospaineissa, Suomen Yrittäjien elinkeinopolitiikan asiantuntija Katja Rajala sanoo.
Rajalan mukaan taloudellisista vaikeuksista voikin syntyä noidankehä. Ongelmat vievät yrittäjän voimia, ja kun jaksaminen heikkenee, voivat samalla syventyä myös yrityksen ongelmat.
Pk-yritysten edustajista 43 prosenttia arvioi myös, että jaksaminen vaikuttaa paljon yrityksen toimintaan.
Huolestutavaa on myös se, että vain 11 prosenttia pk-yritysten edustajista kertoo hakeneensa apua työssäjaksamiseen.
Tuloksissa näkyy ikä- ja sukupolvikuilu: Nuoret yrittäjät ja naiset hakevat apua muita useammin, ja esimerkiksi alle 40-vuotiaista yrittäjistä jopa viidennes on hakenut apua.
– On huolestuttavaa, että yhä useampi kokee jäävänsä yksin jaksamishaasteidensa kanssa. Apua on tarjolla, mutta sen piiriin pitäisi löytää helpommin, Rajala linjaa.
Rajalan mukaan ongelmana on, että yrittäjillä ei useinkaan ole työterveyshuoltoa.
– Yrittäjä jää usein yksin jaksamishaasteidensa kanssa, eikä apua haeta riittävän herkästi, asiantuntija toteaa.
Gallupin mukaan tukea haetaankin etenkin puolisolta. Lisäksi tukiverkostoja tarjoavat ystävät, yrittäjäkollegat ja työterveyshuolto heillä, joilla sellainen on käytettävissä.
Joka kymmenes yrittäjä kuitenkin kertoo, että että heillä ei ole ketään, jolta hakea apua.