Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman nimi on ”Vahva ja välittävä Suomi”. Kesän aikana on ollut hyvää aikaa perehtyä tähän yli kaksisataa sivuiseen asiakirjaan – ja pohtia erityisesti työmarkkinoihin ja työelämään liittyviä kirjauksia. Luettuani ohjelman ja kesäisiä kohuja seuranneena olen mielessäni ristinyt ohjelman ”Heikon ja välinpitämättömän” hallituksen ohjelmaksi. Vaikka olen samaa mieltä siitä, että taloutta on sopeutettava Suomen kilpailukyvyn vahvistamiseksi, hallitusohjelman kirjauksilla Suomi ei menesty, ja yksittäiset suomalaiset joutuvat ahtaalle.
***
Heti hallitusohjelman julkaisemisen jälkeen totesin, että kirjaukset työelämän ja sosiaaliturvan uudistamiseksi ovat lähempänä työnantaja-, yrittäjä- ja elinkeinoelämän järjestöjä kuin palkansaajapuolen tavoitteita. Hallitusneuvottelijat kyllä kuulivat Säätytalolla kaikkia osapuolia, mutta palkansaajapuolen viestiä ei valitettavasti oikeasti kuunneltu.
Työmarkkinoita ja työelämää koskevat kirjaukset heijastavat kevään vaalitulosta, ja ohjelma on valitettavasti erittäin ideologinen. Hallitusohjelma on epätasapainoinen ja tukee työlainsäädännön osalta lähinnä työnantajien pitkäaikaisia tavoitteita. Se tarkoittaa työntekijöiden turvan heikentämistä ja työnantajan vallan vahvistamista.
Tasapainottomuudesta voi esimerkiksi ottaa tavoitteen heikentää yhtäältä työntekijän irtisanomissuojaa ja toisaalta työttömyysturvaa. Työlainsäädännön lähtökohta on suojella työntekijää, koska hän on aina työelämän heikompi osapuoli. – Tästä periaatteesta ollaan hallitusohjelman kirjauksen toteutuessa luopumassa, sillä tähän asti työntekijän turvaa on vahvistettu, jos irtisanomissuojaa on heikennetty.
Hallitusohjelma sisältää myös erittäin ongelmallisia kirjauksia ammatilliseen järjestäytymisvapauteen ja työtaisteluoikeuteen liittyen. Suomessa työtaisteluoikeudella on vahva sääntelyyn perustuva asema, ammatillinen järjestäytymisvapaus on keskeinen perusoikeus ja lakkoja on maltillisesti. Erityisen ongelmalliseksi koen hallituksen halun sakottaa yksittäistä työntekijää osallistumisesta työtaisteluun. – Se tuo mieleeni muinaisten armeija-aikojen simputuksen, josta nykyisin on siellä edes selkeästi luovuttu.
En usko, että työtaisteluita saadaan milloinkaan hävitettyä, vaikka lakeja miten kiristettäisiin ja sakkoja rätkäistäisiin. Kyse on perustavaa laatua olevasta oikeudesta, jota työntekijät käyttävät, kun mikään muu ei enää auta. Sitä oikeutta ei sakoilla suitsita.
Suomessa on sitä paitsi muuhun Eurooppaan verrattuna määrältään – ja myös tyyliltään – varsin maltillisia työtaisteluita, vaikka työnantajan propagandassa lakot ovat jatkuva huolen aihe. Meillä ei polteta autoja, heitellä palopommeja eikä tukita teitä, kuten tapahtuu esimerkiksi muualla Euroopassa.
***
Hallitusohjelma pitää sisällään myös neuvottelujärjestelmää koskevan tavoitteen, joka vahvistaisi haavetta vientivetoisesta työmarkkinamallista. Toteutuessaan se tarkoittaisi, että valtakunnansovittelija tai sovittelulautakunta ei voisi tehdä sovintoehdotusta, joka ylittäisi niin sanotun yleisen linjan. Tällä tavoitellaan Ruotsin mallia, jonka työmarkkinaosapuolet ovat yhdessä sopineet – ja joka ei siis perustu lainsäädäntöön.
Meillä ei Suomessa ole työmarkkinaosapuolten yhteisesti hyväksymää näkemystä palkankorotuksista. Siksi hallitusohjelman tavoite poikkeaa merkittävästi Ruotsin tilanteesta, vaikka mitä muuta väitetään.
Jos neuvottelujärjestelmää koskeva uudistus toteutuisi, se merkitsisi todennäköisesti huomattavaa heikennystä pienipalkkaisten – usein naisvaltaisten – alojen suhteelliseen asemaan työmarkkinoilla. Tällä olisi kielteinen vaikutus työelämän tasa-arvon edistämiseen ja ennen kaikkea miesten ja naisten välisten palkkaerojen kaventamiseen. – Kun hallitusohjelma ei muiltakaan osin sisällä merkittäviä tasa-arvotavoitteita, on enemmän kuin syytä olla huolissaan.
***
Entä mistä ihmeestä hallitus sai päähänsä lakkauttaa aikuiskoulutustuen? Se jos mikä on hölmöläisten hommaa.
Työelämä muuttuu nopeasti, ja työssä olevat ihmiset tarvitsevat kaikki mahdollisuudet vahvistaa aiempaa osaamistaan tai hankkia kokonaan uusi koulutus. Hallituksen ohjelmassa jatkuva oppiminen jää sanahelinäksi.
Erityisesti julkisen sektorin työntekijät suorittavat aikuiskoulutustuen turvin korkeampia tutkintoja samalla alalla. Esimerkkinä tästä ovat sairaanhoitajiksi kouluttautuvat lähihoitajat. Tällä alalla, jos millä on pula koulutetusta henkilöstöstä. Sen nykyinen hallituskin tietää.
Jos nykymalli ei ole hallituksen mielestä toimiva, eikö olisi lakkauttamisen sijasta viisaampaa kehittää sitä.
***
Aikoinaan pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelmaa parjattiin työmarkkinoiden näkökulmasta ennennäkemättömän huonoksi. Se johti palkansaajapuolella toimiin, joilla torjuttiin niin sanotut pakkolait, ja solmittiin kilpailukykysopimus. Mielenilmauksia oli useita.
Orpon johdolla kirjoitettu ohjelma lyö Sipilän hallitusohjelman kerta heitolla laudalta, mitä tulee pyrkimykseen heikentää työ- ja sosiaaliturvaan liittyvää lainsäädäntöä. Kaavailtujen muutosten lopputulokset on kirjoitettu valmiiksi hallitusohjelmaan eikä kolmikantaiselle valmistelulle ja neuvotteluille näytä jäävän varaa.
Erilaisten rasismia todistavien kesäisten kohujen keskellä Orpo on vakuutellut hallituksen toimintakykyä ja välttämättömien uudistusten tarvetta. Ennen ensimmäistäkään budjettiriihtä voi pohtia, kenet pääministeri on onnistunut vakuuttamaan.
