Verkkouutiset

Kelan toimipiste Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Hallitus leikkaa Kela-korvauksia – “lisää löylyä jonojen kasvuun”

Kelan mukaan leikkaukset kohdistuisivat eniten suurimmille hyvinvointialueille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa moittii hallitusta Kela-korvausten leikkauksista.

– Terveyspalvelut kriisissä. Korjaustoimien sijaan hallitus laittaa lisää löylyä jonojen kasvuun romuttamalla Kela-korvaus ja kuntoutusta. Vastuutonta. Ideologia ajaa ohi ihmisten oikeuden saada hoitoa, Sarkomaa toteaa Twitterissä.

Hallitus esitti kesäkuussa, että yksityisen hoidon Kela-korvauksia leikattaisiin niin, että säästyisi hallituksen arvion mukaan 64 miljoonaa euroa. Säästetyt varat käytettäisiin rahoittamaan osaa vanhuspalveluiden hoitajamitoituksesta.

Kelan mukaan hallitus on arvioinut säästöt yläkanttiin. Sen mukaan leikkauksilla voidaan säästää noin 61,5 miljoonaa euroa eli vajaa kolme miljoonaa vähemmän kuin hallituksen käyttämän laskelman mukaan.

Kelan laskelmien mukaan leikkaukset kohdistuisivat eniten suurimmille hyvinvointialueille. Poikkeuksen muodostaa fysioterapia, jossa leikkaukset kohdistuisivat eniten Itä-Suomeen.

– Euroissa leikkaukset osuisivat kokonaisuudessaan eniten Helsinkiin (9,5 milj. €), Länsi-Uudellemaalle (6,8 milj. €), Varsinais-Suomeen (6,6 milj. €) ja Pirkanmaalle (5,8 milj.€). Näiden alueiden Kela-korvausten leikkauksista tulisi puolet kaikista säästöistä, todetaan Kelan tutkimusblogissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)