Kymmenisen päivää sitten Yle kertoi, että kaikki hallituspuolueitten rajoittaisivat turistiviisumeilla Suomeen saapuvien venäläisten matkustusta. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa.
No, kevyellä otteella Ylen kysymykseen suhtautui pääministeripuoluekin, josta kyselyyn ei vastannut puheenjohtaja eikä eurooppaministeri, vaan varapuheenjohtaja Niina Malm ja hänkin sähköpostitse. Varapuheenjohtajalla on varmasti ollut kovasti kiirettä puolueen johtamisessa.
Malmin mukaan turistiviisumien rajoitukset tulisi linjata Euroopan unionin ja niin sanottujen Schengen-maiden kesken. Jos olisi ehtinyt, niin eurooppaministeriltä olisi varmaan voinut kysäistä ja sitten kuulla, että nimenomaan rajakysymyksissä EU:n jäsenmaat varmimmin löytävät erimielisen kannan. Juuri siksi sitä ei pidä jäädä odottamaan.
Tähän mennessä kymmenen EU-maata on päättänyt tavalla tai toisella rajoittaa viisumien myöntämistä venäläisille. Espanja on lopettanut bisnesviisumien myöntämisen, moni muu puolestaan turistiviisumien. Jotkut eivät myönnä kumpiakaan.
Aakkosjärjestyksessä lueteltuna rajoituksia ovat asettaneet Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Latvia, Puola, Romania, Tanska, Tsekki ja Viro. Rohkeita maita, kun ovat noin uskaltaneet tehdä päätöksiä itsenäisesti odottamatta EU:n yhteistä linjausta.
Tälle hallitukselle ja mahdollisesti laajemminkin ministeriöiden päätöksentekokulttuurille näyttää tulleen ominaiseksi se, että vältetään päätösten tekoa, jottei tulisi virheitä. Koska aina on mahdollista, että päätös on ristiriidassa joko perustuslain tai siihen liittyvän perusoikeustulkinnan, jonkin EU-säädöksen tai lopulta mahdollisesti jonkin muun säädöksen kanssa, niin näyttää siltä, että monen mielestä on parempi, että asiassa edetään, jos edetään, vasta perusteellisen selvityksen jälkeen.
Ongelmia voi pohtia vapaa-ajallakin
Parhaassa tapauksessa päätöksenteon tarve poistuu ja voidaan siirtyä lykkäämään seuraavaa päätöstä. Meininki on kuin suosikkisarjassani Knalli ja sateenvarjo, jossa ministeriön erikoisosaston virkamiehet väistelevät työntekoa viimeiseen asti, mutta joutuessaan toimeen, seuraa kriisistä aina katastrofi. Muutama käänne Covid-pandemian liepeillä muistutti jo tästä.
Monimutkaisiin ongelmiin ei ole helppoja ratkaisuja, mutta ei ongelmia tarpeettomasti pidä myöskään monimutkaistaa. Yhteiskunnallisten ongelmien teoretisointi on monasti mukavaa ja joskus hyödyllistä, mutta paremmin sitä kannattaa harrastaa soijalatten ääressä vapaa-aikana kuin ministeriössä työaikana.
Mutta annetaanpa syytetyllekin puheenvuoro ja katsotaan mitä hallitusohjelma sanoo. ”Hallituksen poliittisten tavoitteiden johtamisessa yhteen sovitetaan politiikka- ja resurssiprosessia, hallituspolitiikan koordinaatiota, tehostetaan toimeenpanoa ja varmistetaan ylivaalikautinen politiikkavalmistelu.” No niin, aivan.
Ja tästä hallitus jatkaa ohjelmassaan: ”Strategisen hallitusohjelman ohjaamisessa keskeisessä roolissa ovat ylivaalikautiseen parlamentaariseen valmisteluun perustettavat parlamentaariset komiteat, strategiset ministerityöryhmät ja Valtioneuvoston kanslian johdolla tehtävät strategiset sopimukset ministeriöiden kanssa.”
Sillä lailla. Savolaisittain sanottuna, ratekiarojekti on ryhtymiskynnyksen ylittämistä vaille. Pitäkää kiinni, pian tulee päätöksiä!
