Ikäviä uutisia hallitukselle ja kokoomukselle. Suomi on joutumassa Euroopan unionin alijäämämenettelyyn, kuntien valtionosuusuudistus kaatui, hankintalaki takkuilee, hyvinvointialueille on annettava lisäaikaa talouden panemiseksi kuntoon, ja sosiaalidemokraatit on noussut suositummaksi puolueeksi.
Pääsyyllinen on suuren yleisön silmissä pääministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Helsingin Sanomat kyseli kokoomuksen kannattajilta, pitäisikö Orpolle saada haastaja ensi kesän puoluekokoukseen. Yli kolme neljäosaa vastaajista toivoi vastaehdokasta.
Pääministerin kasvot palavat julkisuudessa, kun hän selittää hallituksensa pettymyksiä. Yleisluontoiset vastaukset alkavat ärsyttää ihmisiä, kun Orpo toistuvasti kommentoi riviministereiden vastuulle kuuluvia asioita.
Orpo ei ole ensimmäinen eikä viimeinen pääministeri, joka on vastaavassa tilanteessa. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että vastuu veistää pääministerin ja hänen puolueensa suosiota.
Yleensä pääministeripuolue vaipuu vaalikauden aikana toiseksi tai kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi. Esimerkkejä historiassa on useita.
Voittavia pääministereitä, jotka ovat muodostaneet perättäisten vaalien jälkeen enemmistöhallituksen, on vain yksi. Tämä onnistui sosiaalidemokraattien Paavo Lipposelta 1995 ja 1999.
Petteri Orpo kiilasi politiikan eturiviin marraskuussa 2012. Ministerinäkin hänellä on ollut neljä eri salkkua.
Orpo ei ole räiskyvä johtaja, mutta hän tulee ensi kesänä puurtaneeksi kokoomuksen johdossa kymmenen vuotta. Orpo on keskimääräistä vaikutusvaltaisempi ja hyvätuloisempi ”tavis”, josta ei saa samanlaista tarinaa kuin esimerkiksi Sauli Niinistöstä.
HS:n kyselyyn vastasivat kokoomuksen kannattajat. He eivät valitse puheenjohtajaa, sen tekee puoluekokous.
Orpon jatkoa puolustaa kaksi tosiasiaa: hän on pääministeri, eikä todellista vastaehdokasta ole ilmaantunut.
Kokoomuksella on karuja kokemuksia pääministerin ja puheenjohtajan vaihtamisesta vuosi ennen vaaleja. Vuonna 2014 Alexander Stubb peri Jyrki Kataiselta puheenjohtajan nuijan ja pääministerin salkun. Seuraukset tiedetään.
HS:n kyselyssä suosituimpia haastajia olivat ulkoministeri Elina Valtonen ja puolustusministeri Antti Häkkänen. He ovat ”hyvien asioiden” ministereitä, jotka eivät valmistele veronkorotuksia tai ikäviä leikkauksia.
Sekä Valtonen että Häkkänen ovat kieltäytyneet pohtimasta Orpon haastamista. Silti kumpikaan ei ole ehdottomasti torjunut ehdokkuutta.
Häkkäsen ja Valtosen tähtäys voi olla Orpon jälkeisessä ajassa. Tämän Valtonen osaltaan vahvisti epäsuorasti Kauppalehden haastattelussa, jossa paino oli sisä- ja talouspolitiikassa.
Kokoomuksesta on tullut valtavuosiensa aikana kaaderipuolue. Kun Orpo väistyy, puolueella on tukku kokeneita henkilöitä, jotka voi panna ehdolle erilaisiin tehtäviin.
Pääministerin ja puoluejohtajan suosio ja uskottavuus ovat alhaisimmillaan hävittyjen vaalien jälkeen. Aika voi kummasti parantaa haavat.
Orpon historiaa ei kirjoiteta ensi kesän puoluekokouksessa tai heti 2027 eduskuntavaalien jälkeen. Eikä välttämättä edes silloin, kun hän jättää puheenjohtajan tehtävän.
Esimerkkejä on monta. Harri Holkeri, Paavo Lipponen, Matti Vanhanen, Alexander Stubb. Yhdestä tuli presidentti ja kahdesta valtioneuvos, jonka arvon Lipponen saisi halutessaan.
