Kuntarahoitus jakaa rahaa onnellisuutta lisääviin hankkeisiin. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Hakemuksia tulvi 100000 euron onnellisuusrahaan

Kuntarahoitus julkaisee avustuksen saajan tammikuussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuntarahoituksen perustaman onnellisuusrahaston ensimmäinen hakuaika on päättynyt.

– Hakemusten määrä ja korkea laatu yllättivät meidät iloisesti. 70 hienoa hakemusta ylitti hurjimmatkin toiveemme, hakemustulvaa kommentoi tiedotteessa Kuntarahoituksen johtaja puheenjohtaja Mari Tyster.

Onnellisuusrahasto etsii paikallisia tekoja, jotka lisäävät yhteisöllistä onnellisuutta Suomessa. Rahaston avustus jaetaan ensimmäisen kerran tammikuussa 2026. Jatkossa rahasto jakaa vuosittain vähintään 100 000 euroa Kuntarahoituksen asiakkaiden ehdottamiin hankkeisiin.

Kuntarahoitus kertoo, että hakijoiden joukossa on eniten kuntia, mutta mukana on myös yleishyödyllisiä asuntotoimijoita, hyvinvointialueita ja kuntayhtymiä.

Hakemuksia tuli kaikkialta Suomesta, mutta erityisen paljon Uudeltamaalta ja Pirkanmaalta. Puolet hankkeista sijoittuu pieniin kuntiin, noin 30 prosenttia keskisuuriin kuntiin ja viidesosa maan kymmeneen suurimpaan kaupunkiin.

– Ilahduttavaa on sekin, että hankkeissa on mukana myös usean toimijan yhteenliittymiä. Yhteistyössä toteutetuilla hankkeilla voi olla erityisen laajoja ja pitkäaikaisia onnellisuutta lisääviä vaikutuksia, Tyster toteaa.

Hakemusten teemat liittyvät ihmisten sosiaalisten yhteyksien ja osallisuuden lisäämiseen, liikuntaan ja urheiluun, taiteeseen ja kulttuuriin sekä luontoon ja ympäristöön. Monessa hankkeessa yhdistyvät kaikki nämä näkökulmat.

– Hankesuunnitelmien perusteella yhteisön onnellisuutta lisää erilaisista taustoista tulevien ja eri-ikäisten ihmisten kohtaaminen. Monen hankkeen lähtökohtana on talkoilla tai muuten vapaaehtoisvoimin yhdessä tekeminen, Tyster kertoo.

Päätöksen onnellisuusrahaston ensimmäisen avustuksen saajasta tekee onnellisuusraati, johon kuuluu Mari Tysterin lisäksi hankintapäällikkö Reetta Holopainen ja ulkopuolisina asiantuntijajäseninä luova johtaja Jani Halme, innovaatiopolitiikan asiantuntija Jayla Tammiharju ja kirjailija ja someammattilainen Julia Thurén. Raadin arviointityön neuvonantajana toimii onnellisuustutkija Jennifer De Paola, jonka luoma kriteeristö ohjaa myös ehdotettujen hankkeiden valintaa.

Onnellisuusrahaston ensimmäisen avustuksen saaja julkaistaan tammikuussa 2026. Rahaston seuraava haku käynnistyy alkusyksyllä 2026.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)