Ihmisiä Gazan kaistalla. AFP, AFP / LEHTIKUVA / BASHAR TALEB

Gazan sota loppuu – Hamas ja Israel pääsivät sopuun

Osapuolet ovat allekirjoittaneet rauhansuunnitelman ensimmäisen vaiheen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terroristijärjestö Hamas ja Israel ovat päässeet sopuun. Asiasta kertoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trump omistamassaan Truth Social -palvelussa.

– Olen hyvin ylpeä voidessani ilmoittaa, että Israel ja Hamas ovat molemmat allekirjoittaneet rauhansuunnitelmamme ensimmäisen vaiheen, Trump ilmoitti torstain vastaisena yönä.

Hänen mukaansa kaikki panttivangit vapautetaan pian ja Israel vetää joukkonsa ”ennalle sovitulle linjalle kohti vahvaa, kestävää ja ikuista rauhaa”.

– Kaikkia osapuolia kohdellaan oikeudenmukaisesti, Trump jatkaa.

Hänen mukaansa sopimukseen pääsy on suuri päivä arabi- ja muslimimaailmalle, Israelille ja kaikille ympäröiville maille sekä Yhdysvalloille.

Trump kiitti myös neuvotteluiden välittäjiä Qataria, Egyptiä ja Turkkia.

Yhdysvaltain presidentti ei toistaiseksi ole kertonut yksityiskohtaisemmin, miten rauhanneuvotteluprosessi seuraavaksi tulee etenemään.

Hamasin ja Israelin välinen sota sai alkunsa 7. lokakuuta 2023 sen jälkeen, kun Hamas hyökkäsi israelilaisia siviilejä vastaan. Osapuolten välille saatiin sopu lähes päivälleen kaksi vuotta sodan alkamisen jälkeen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)