FSB-upseerien pidätykset paljastivat järjestelmän – ”uusi aatelisto on läpimätä”

Venäjän valtion tapa kontrolloida kansalaisiaan on pitkälti sama kuin Neuvostoliiton aikana.
Kansalliskaartin sotilaita Moskovassa. / LEHTIKUVA / AFP / Dimitar Dilkoff
Kansalliskaartin sotilaita Moskovassa. / LEHTIKUVA / AFP / Dimitar Dilkoff

Kolme Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n korruptionvastaisesta työstä vastannutta upseeria pidätettiin tammikuussa. Valtionmedian mukaan heitä syytetään yli viiden miljardin ruplan eli noin 52 miljoonan euron arvoisten lahjusten vastaanottamisesta.

Epäillyt työskentelivät Moscow Times -lehden mukaan direktoraatti M:ssä, jonka vastuulla on vastatiedustelun ohella julkishallinnon korruption kitkeminen.

Tutkivat journalistit ja CEPA-ajatuspajan tutkijat Andrei Soldatov ja Irina Borogan huomauttavat, ettei tapauksessa ole sinänsä mitään yllättävää. Samalta osastolta tulee todennäköisesti jatkossakin ilmi vastaavia skandaaleja.

FSB-upseerit olivat osallistuneet elektroniikkayhtiö Merlionia koskeneeseen tutkintaan. Miehet olivat luvanneet lopettaa selvitykset lahjuksia vastaan. Epäiltyjen väitetään toimineen läheisessä yhteistyössä syyttäjäviranomaisen kanssa.

– Nämä tapaukset ovat osa Vladimir Putinin hallintoa. Niitä on lähes mahdotonta välttää, sillä niidet juuret ovat Neuvostoliiton hallintokulttuurissa, joka edelleen määrittää Venäjän valtiota, Soldatov ja Borogan toteavat CEPA:n artikkelissa.

Heidän mukaansa kansaa pidettiin Neuvostoliitossa lähtökohtaisesti epäluotettavana. Tiukka valvontakoneisto perustui pelkoon, uhkailuun ja vakoiluun. Vuosikymmenten aikana mikään ei pohjimmiltaan muuttunut.

KGB:n pelottelutaktiikan teho jäi osin vaisuksi, sillä Neuvostoliitto oli tunnettu massiivisesta korruptiostaan. Vladimir Putin sovelsi neuvostoajan hallintotapaa noustuaan itse valtaan Venäjällä. Hän uskoi kaikkialla läsnä olevan FSB:n takaavan oman valta-asemansa.

Soldatovin ja Boroganin mukaan Putin laajensi FSB:n toimivaltaa hyödyntämällä neuvostoaikaista pelkoa länsimaisista vakoojista. FSB:n todellinen tehtävä oli huolehtia valtiollisesta kontrollista ja valvonnasta sekä julkisella sektorilla että suuryrityksissä. Järjestelmä johti laajamittaisiin väärinkäytöksiin.

– Kaikkialla läsnä olevaan FSB:hen perustuva Putinin kontrollijärjestelmä on epäonnistunut täysin. Hänen uusi aatelistonsa on läpimätä. Valtiolliset toimijat ovat humaltuneet rajattomasta vallasta ja mahdollisuuksista henkilökohtaiseen vaurastumiseen, Andrei Soldatov ja Irina Borogan toteavat.

Kansanedustaja huomauttaa, että Venäjä tapaa luoda itse ongelman, jonka hallitsijana se sitten esiintyy.
Kun venäläinen päätti antautua ukrainalaisille Pokrovskissa, yritti omat surmata hänet droonilla.
Humalainen tankkaaja löi naista, toista uhattiin kuorma-autolla. Polttoainepula kysyy kärsivällisyyttä ja polkupyörää.
Mainos