Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut kovan vastareaktion aikaan länsimaissa. Kovat pakotteet iskevät Venäjän talouteen monella eri sektoreilla. Lisäksi useimmat länsimaiset yhtiöt ovat jättäneet Venäjän ja lopettaneet kaupan sen kanssa omaehtoisesti. Toistaiseksi energiasektori on säästynyt suorilta pakotteilta johtuen monen Euroopan maan riippuvuudesta Venäjän energiasta.
Toisaalta myös energiasektorilla on toimittu ohi yhdessä sovittujen pakotteiden. Moni maa ja yritys on päättänyt luopua venäläisen öljyn ja kivihiilen hankinnasta. Myös kaasutoimituksista pyritään pääsemään eroon mahdollisimman nopeasti.
Myös Suomessa on toimittu näin. Ehkä näkyvin näistä toimista on ollut elinkeinoministeri Mika Lintilän ilmoitus siitä, että Fennovoiman ydinvoimalaprojekti ei voi näissä olosuhteissa saada rakentamislupaa. Venäjän valtionyhtiö Rosatom on vähemmistöomistaja kolmanneksen omistuksellaan Fennovoimasta. Se on ollut myös suunniteltu laitetoimittaja voimalaan. Fennovoiman hyllyttäminen on täysin oikea päätös. On myös vaikea nähdä, että tilanne voisi tästä muuttua pitkään aikaan, riippumatta mitä Ukrainan sodassa tai pakotteissa tapahtuu.
2014 periaatepäätös
Moni on viime aikoina keskustelussa ihmetellyt miksi vuonna 2014 hankkeelle myönnettiin periaatepäätös. Osa keskustelusta on vain historiatonta. Sitten on keskustelijoita, jotka ovat vain ilkeämielisiä tai puhuvat vastoin parempaa tietoaan. Olin mukana kun päätöksiä tehtiin. Kyseessä oli vaikea ja moniulotteinen prosessi, jossa ei ollut hyviä vaihtoehtoja tarjolla.
Saksan tekemien surkean ydinvoiman alasajopäätösten seurauksena saksalainen energiayhtiö E.ON päätti luopua Fennovoiman hankkeen osaomistuksesta 2012. Uuden, vakavaraisen osaomistajan etsiminen käynnistettiin yhtiössä välittömästi. Monien eri vaihtoehtojen kartoittamisen myötä venäläinen Rosatom valikoitui yhtiön osaomistajaksi paketissa, jossa se rakentaisi myös voimalaitoksen erittäin kilpailukykyiseen hintaan. Omistajapohjan ja laitetoimittajan muutos vaati täydennyksen valtioneuvoston ja eduskunnan tekemään periaatepäätökseen.
Tuolloinen päätös ei ollut missään nimessä helppo tai mustavalkoinen. Päinvastoin, siinä piti ottaa huomioon monia eri tekijöitä. Hyvää lopputulosta ei ollut siinä kehikossa tarjolla. Piti valita silloisten tietojen vallitessa huonojen ja vielä huonompien vaihtoehtojen välillä.
Ensinnäkin, sähkön käyttö oli kasvamassa trendinomaisesti. Ilmastopolitiikan vaateet siirsivät energian käyttöä sähköön. Samalla sähkön käyttö kasvaa uusien teollisten- ja palveluinvestointien myötä. Sähkön käytön kasvun ennusteet ovat vain kasvaneet noista päivistä: muun muassa liikenne sähköistyy nopeammin, datakeskukset ja lämmitysjärjestelmät vaativat enemmän sähköä kuin ennakoitiin. Uusiutuviat energianlähteet ovat tärkeä osaratkaisu. Mutta ilman päästötöntä perusvoimaa sähköjärjestelmämme ei selviä urakasta suhteessa tavoitteisiin. Samalla yli 20 prosenttia sähköstä tuodaan ulkomailta. Venäjältä sähköstämme on tuotu noin 10 prosenttia. Tuo osuus on vielä suurempi huippukulutuksen aikaan talvisin.
Yhtä aikaa Fennovoiman jatkopäätöksen kanssa päätettiin Teollisuuden voiman Olkiluoto 4 -hankkeen periaatepäätöksen jatkon hautaamisesta. Olkiluoto 3 -hankkeen vaikeudet tekivät siitä kokonaisharkinnassa mahdottoman. Siksi kasvavan sähköntarpeen ydinvoimasta tarvittavalle osuudelle jäi vaihtoehdoksi vain Fennovoiman hanke.
Venäjän kehitys autoritaarisempaan ja militaristisempaan suuntaan oli hyvin tiedossa ja vakavana uhkana mukana ratkaisua punnittaessa. Se oli jo käyttänyt kaasutoimituksia kiristyksen välineenä ulkopolitiikassaan. Mitään sinisilmäisyyttä asian suhteen ei ollut. Suomi oli kuitenkin aiempina vuosikymmeninä ydinvoiman vastustajien voimakkaalla myötävaikutuksella ajanut itsensä tilanteeseen, että olimme alimitoittaneet sähköntuotannon investoinnit. Olimme estäneet halukkailta yksityisiltä toimijoilta niitä toteuttamasta.
Olimme siksi paradoksaalisesti joutuneet ydinvoimaa vastustamalla täysin riippuvaiseksi turvattoman ja saastuttavan ydin- ja hiilisähkön tuonnista Venäjältä. Sen voisi poliittisena aseena katkaista kokonaan yhdellä kytkimen käännöllä Venäjällä. Sen sijaan tällainen vaikuttaminen Suomessa sijaitsevaan, suomalaisten enemmistöomistuksessa olevaan ydinvoimalan toimintaan olisi paljon vaikeampaa. Tämä oli siis huonoista vaihtoehdoista vähemmän huonon valitsemista tilanteessa, johon aiemmat virhepäätökset olivat ajaneet.
Pitää todella myös muistaa, että Fennovoima on suurelta enemmistöltään suomalainen yritys. Moni suomalainen yritys oli jo investoinut hankkeeseen suuria summia rahaa. Heidän oikeudenmukainen kohtelunsa vaati myös varmistamaan, että hanke saa jatkon periaatepäätökselle, jos kaikki lakiin perustuvat ehdot täyttyvät.
Pidän todella erikoisena niitä keskustelijoita, jotka kyselevät eikö riskejä ymmärretty tai syyttävät sinisilmäisyydestä. Näin ei todellakaan ollut. Riskit tunnistettiin ja päätös oli erittäin vaikea. Kyseessä oli klassinen ”rutto vai kolera” -päätös. Silloista pääministeri Alexander Stubbia kohtaan esitetyt syytökset sinisilmäisyydestä ovat erityisen historiattomia. Stubb oli kuitenkin ollut kansainvälisestikin tarkkanäköisimpiä Venäjän kehityksen suunnasta. Hänen Venäjän käymän Georgian sodan jälkeinen 080808 -puheensa ulkoministerinä näki aikanaan tulevaisuuteen tarkasti. Hän sai päinvastoin siitä kuraa niskaansa ”ulkopolitiikan konkareilta”.
Siksi periaatepäätökseen saneltiin tarkat reunaehdot omistuspohjan ja päätösvallan säilymisestä tulevaisuudessakin suomalaisissa käsissä. Lisäksi tiedostettiin, että kyseessä on vain periaatepäätös. Varsinainen rakennuslupa annettaisiin vasta vuosien päästä, jolloin tilannetta pystyttäisiin arvioimaan silloisten tietojen pohjalta. Nythän juuri näin on tehty. Puheissa ”riskien laukeamisesta” onkin vain kyse niiden varmentavien toimien käytöstä. Pyhäjoellehan on rakennettu vain perusinfrastruktuuria teolliseen käyttöön. Varsinaisesta voimalasta ei ole tiiltäkään pystyssä.
Ydinvoimapäätösten suuret virheet
Miten sitten Suomi oli ajanut aiemmilla päätöksillään itsensä noin surkeaan tilanteeseen? Osavastuun siitä kantavat ne kansanedustajat, jotka kaatoivat 1993 ydinvoiman periaatepäätöksen. Toisaalta ydinvoimassa poliittinen fiksaatio reaktoreiden määrään tehojen sijaan luvissa on aiheuttanut ongelmia. Jos Teollisuuden voimalle olisi annettu 2002 vaikkapa lupa 1500MW tuotannolle yhden reaktorin sijaan, ei sen olisi kannattanut lähteä rakentamaan mahdollisimman suurta, kokeellista Arevan reaktoria, jonka kanssa se ajautui vaikeuksiin. Sen sijaan meillä olisi todennäköisesti ollut jo vuosikymmenen ajan kaksi pienempää uutta voimalaa Olkiluodossa.
2014 päätös vain huonojen vaihtoehtojen väliltä juontaa kuitenkin juurensa vuoden 2010 onnettomaan ydinvoiman periaatepäätökseen. Hakemuksia oli silloin kolme: TVO:n Olkiluoto 4, Fennovoima ja Fortumin Loviisa 3. Elinkeinoministeri esitti alun perin julkisuudessa, että niistä pitäisi hyväksyä 0-1. Osin tähän oli syynä työ- ja elinkeinoministeriön tuolloiset karkeat virhearviot alakanttiin sähköntarpeen tulevaisuudesta.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen esitti tuolloin periaatepäätöksen antamista kaikille kolmelle hankkeelle, jos ne täyttävät periaatepäätöksen ehdot. Katainen totesi, että kolmen luvan antaminen ei tule missään oloissa tarkoittamaan kolmen hankkeen valmistumista aikanaan. Hän arvioi, että kolme lupaa silloin johtaa yhteen aikanaan valmistuvaan voimalaan. Katainen oli jälkikäteenkin arvioituna arviossaan täysin oikeassa.
Päätöksenteko hallituksessa oli kuitenkin poliittinen kompromissi. Fortumilla oli parhaat taloudelliset edellytykset rakentaa voimala Loviisaan. Teollisuuden voimalla oli edellinen hanke käynnissä ja hyvät edellytykset jatkaa samalla projektijohdolla. Fennovoima olisi taas kolmas toimija markkinoille ja pohjoisen teollisuudelle tärkeä hanke. Käytännössä kompromissi syntyi siten, että lupia myönnettäisiin vain yksi, tai kaksi siinä tapauksessa, jos toinen olisi keskustan ensisijaisena pitämä Fennovoima. Tässä todellisuudessa Fortumin hanke Loviisassa jäi lopulta ilman lupaa. Näin jälkikäteen arvioituna surullisin seurauksin.
Vaihtoehtoinen historia
Jos kaikille kolmelle olisi tuolloin myönnetty periaatepäätös historia näyttäisi kovin toiselta. Vuoden 2014 päätösten yhteydessä Teollisuuden Voiman Olkiluoto 4 -hankkeesta jouduttiin luopumaan. Jos ja kun Fortumin Loviisan hanke olisi ollut menossa eteenpäin, Fennovoiman Rosatomin kanssa edistämää periaatepäätöstä ei kokonaisarviossa olisi todennäköisesti hyväksytty. Jos siis 2010 olisi annettu kaikille kolmelle periaatepäätös ei meillä nyt olisi ongelmia Rosatomin kanssa, Fortumin Loviisa 3 olisi todennäköisesti jo valmis eikä Fortum olisi todennäköisesti tehnyt näin suuria Venäjä-riskisiä investointeja.
Kaikkien näiden viime vuosikymmenten surkeiden päätösten taustalla on ollut ideologisesti ydinvoimaa vastustavaa liike, jonka ytimessä on ollut vihreä puolue ja eräät ympäristöjärjestöt. Niiden vaikutus suomalaisen puoluekentän ja päätöksentekijöiden kantoihin on ollut koko ajan suurempi. Ilmiö on samanlainen kuin Tanskassa erittäin maahanmuuttokriittisen kansanpuolueen vaikutus koko tanskalaiseen puoluekenttään. Tanskassa toteutetaan sen seurauksena sosiaalidemokraattien johdolla erittäin kireään maahanmuuttopolitiikkaa.
Surkeinta tämä on ilmastonmuutoksen torjumisen ja vihreän siirtymän kannalta. Suomi on tarvinnut yhdeksänkymmentäluvulta saakka paljon investointeja päästöttömään sähköntuotantoon, sekä ydinvoimaan että uusiutuviin energianlähteisiin. Tehdyn huonon politiikan johdosta meillä on korkeammat päästöt kuin tarvitsisi.
Julkisessa keskustelussa on nyt ryhdytty vaatimaan koko Fennovoiman hankkeen alasajoa. Vaatijoilla ei näytäkään olevan kyse enää siitä, että hanke ei voi edetä Rosatomin mukana ollessa, vaan tavoitteena on kaataa koko Fennovoiman hankkeen mahdollisuus toteutua missään muodossa. Merkille pantavaa on, että näiden huutajien joukossa on paljon aiemmista huonoista päätöksistä raskaimman syyllisyyden kantavia tahoja.
Hanke on kuitenkin enemmistö omistuksestaan suomalainen ja alueen rakennustöihin on laitettu jo satoja miljoonia euroja rahaa. Joidenkin arvioiden mukaan laskennalliset kokonaiskustannukset hipovat jo miljardia euroa. On kai näillä suomalaisilla yrityksilläkin oikeusturvansa? Vaikka ei uskoisi, että Rosatomin kanssa hanke voi enää edetä. on varmasti olemassa kehityskulkuja, joilla siihen voitaisiin löytää vakavaraiset länsimaiset kumppanit.
Mitä tulevaisuus tuo Suomelle?
Suomen sähköntarve ei ole ainakaan vähenemässä. Joidenkin arvioiden mukaan vuoteen 2050 mennessä sähköntarve jopa kaksinkertaistuu nykyisestä. Joka tapauksessa lisätarve päästöttömällä toimitus varmalle ja edulliselle sähkölle on ilmeinen. Siksi onkin erittäin ikävää. että menneillä vuosikymmenillä sähkön tarpeen kehitys on aliarvioitu niin rajusti.
Menneistä voi kuitenkin oppia ja tehdä tulevaisuudessa parempia päätöksiä. Megatrendit ovat aivan selvät: päästöttömyys, toimitusvarmuus ja hajautettu malli. Hyvä uutinen on se, että yksityisiä investointeja ydinvoimaan, tuulivoimaan ja pienydinvoimaan tulisi ilman julkista panostusta, jos vain sääntely-ympäristö olisi kunnossa. Ydinenergialaki vaatii kokonaisuudistuksen, mutta pikaisena osauudistuksena pitäisi luoda säädökset sarjatuotantona valmistettavan pienydinvoiman hyödyntämiseen. Tämä tulisi toteuttaa maksimissaan kahdessa vuodessa.
Tuulivoimahankkeiden suhteen kaavoitus-, luvitus- ja valituskäytännöt ovat ongelmallisia. Maatuulivoima on jo nykyisin itsessään erittäin kannattava investointi ja siihen riittäisi yksityistä rahaa ilman julkisia tukia, jos vain lainsäädäntö ja viranomaisten toimet sen mahdollistaisi. Nyt meillä on valtava pullonkaula hankkeiden eteenpäin viemisessä. Se saattaa kaataa muuten toteutumassa olevia tuulivoimapuistoja.
Entäs sähkön tarpeen mitoittaminen? Suomi ei ole ainoa Euroopan maa tai naapurimaamme, joka tarvitsee päästötöntä, toimitusvarmaa sähköä tulevaisuudessa aiempaa enemmän. Siksi tulevat investointitarpeet kannattaisi mitoittaa mieluummin yläkanttiin kuin alakanttiin. Alati paranevat sähköyhteydet naapurimaihimme ja EU:n yhteisille markkinoille mahdollistavat kyllä ylijäämäsähkön myynnin hyvään hintaan. Sellainen maa, jossa päästötön ja toimitusvarma sähkö on kilpailuetu, on vihreän siirtymän teollisten investointien voittaja. Minä haluaisin, että Suomi on sellainen maa.