Euroalueen inflaatio oli ennakkotietojen mukana huhtikuussa 2,4 prosenttia, kertoi EU:n tilastotoimisto Eurostat tiistaina.
Maaliskuussa kuluttajahinnat nousivat 2,4 prosenttia, joten inflaatio on pysynyt vakaana. Huhtikuun inflaatioluku oli markkinoiden konsensusennusteiden mukainen.
Rahapolitiikkalinjaan merkittävästi vaikuttava pohjainflaatio eli inflaatio, josta on poistettu energian ja ruuan hintavaihtelut, hidastui hieman odotettua maltillisemmin 2,7 prosenttiin vuositasolla. Tämä on kuitenkin alhaisin lukema helmikuun 2022 jälkeen.
Eurostatin ennakkotietojen mukaan palveluiden inflaation arvioidaan huhtikuussa hidastuvan 3,7 prosenttiin, kun se maaliskuussa oli vielä 4 prosenttia.
Sen sijaan energian hinnat jatkavat laskuaan: maaliskuussa niiden arvioidaan laskevan 0,6 prosenttia. Maaliskuussa energian hinnat laskivat 1,8 prosenttia.
EKP:n keskipitkän aikavälin inflaatiotavoite on 2 prosenttia.
OP Ryhmän seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäisen mukaan keskuspankilla on syytä tyytyväisyyteen pohjainflaation kehityksen osalta.
– EKP on varmasti tyytyväinen pohjainflaation kehitykseen. Inflaatiokuvaan liittyy kuitenkin edelleen epävarmuutta muun muassa Lähi-idän tilanteesta johtuen, mutta ennakoimme inflaation hidastuvan vähitellen kohti EKP:n 2 prosentin tavoitetasoa. Euroalueen vaisu talouskasvu puoltaa hintapaineiden kaikkoamista, ja yrityskyselyt kertovat myös yritysten odottavan inflaation jäähtymistä, Hännikäinen kommentoi tiedotteessa.
Ekonomistien konsensus odottaa euroalueen kokonaisinflaation hidastuvan vuoden loppuun mennessä 2,2 prosenttiin.
– Vielä ei voida sanoa, että huhtikuun inflaatioluvut olisivat lyöneet viimeisen naulan EKP:n kesäkuun koronlaskun arkkuun, mutta tuoreet inflaatioluvut tukevat näkemystämme koronlaskujen lähestymisestä. EKP:n jäsenistö on viime viikkojen aikana viestittänyt, että korkoja tullaan laskemaan kesäkuussa, jos mitään yllättävää ei tapahdu. Ennakoimme ensimmäistä 0,25 prosenttiyksikön koronlaskua kesäkuulle ja odotamme useampaa koronlaskua loppuvuoden aikana, mutta näkemyksemme on vahvasti ehdollinen inflaation rauhoittumisodotukselle, Hännikäinen toteaa.
EDIT 30.4.2024 klo 12.30: Lisätty OP Ryhmän Jari Hännikäisen kommentit.