Euroopan unioni ulottuu pohjoisessa lähes Jäämerelle ja etelässä Välimerelle saakka. Idässä EU alkaa Mustaltamereltä ja jatkuu Atlantille. Kaikissa EU:n 27 jäsenvaltiossa on metsää. Suomessa suhteessa eniten, noin 75 prosenttia maapinta-alasta ja Maltalla vähiten, vain prosentti. Savukosken Tulppiossa hytistiin heinäkuun alussa -2,9 asteen pakkasessa, kun Sisiliassa vaikeroitiin samaan aikaan liki 50 asteen helteessä. Vastaavanlaisia merkittäviä eroja löytyy esimerkiksi maaperässä, puulajeissa, muussa lajistossa, häiriöissä sekä metsien käytön historiassa.
Jäsenvaltioiden erilaisuudesta huolimatta nykyinen komissio on halunnut ohjailla metsien käyttöä yhden avaimenreiän läpi riippuen aina siitä, mitä aihetta on kulloinkin käsitelty. Liikkumavaraa jäsenvaltioille on haluttu antaa kovin vähän.
Valitettavasti jäsenvaltiot ovat olleet useasti kyvyttömiä nostamaan tästä riittävää meteliä. Ennallistamisasetuksessa, viimeinkin, jäsenvaltiot ja erityisesti Euroopan parlamentti nostivat kansalliset katit pöydälle. Asetuksen kolmikantaneuvottelut komission, jäsenvaltioiden ja parlamentin välillä ovat käynnissä, eikä sopu ennallistamistavoitteista ja -toimista välttämättä löydy kovinkaan helposti.
Yksi alustavan esityksen kummajaisista oli komission halu verrata elinympäristöjen tilaa 1950-luvulla vallinneeseen tilaan. Siis 70 vuotta taakse päin! Kerrassaan hämmentävää peräpeiliin tuijottamista tilanteessa, jossa ilmasto on jo merkittävästi lämmennyt ja meidän tulisi nimenomaisesti sopeuttaa luontoamme tulevaisuuden ilmastoon, eli 70 vuotta eteenpäin.
Sopeutumisessa huomio kääntyy jälleen erilaisiin metsiin ja siten paikallisesti soveltuviin toimenpiteisiin. Tämäkin mielessä Metsäteollisuus ry ja Sahateollisuus ry ovat juuri julkaisseet puuta jalostavan teollisuuden monimuotoisuustiekartan, joka osoittaa suuntaa suomalaisissa metsissä tehtäville luontoa vahvistaville toimille.
Tiekartan taustalla oli laaja tutkimushanke, joka osoittaa usean monimuotoisuudelle tärkeän rakennepiirteen kehittyneen positiiviseen suuntaan. Puuston määrän lisäksi lehtipuuston, hakkuukohteille jätettävien säästöpuiden, järeän puuston sekä lahopuun määrä on kasvanut. Metsänomistajien ja koko metsäsektorin monimuotoisuustyö on siis viimeisten vuosikymmenten aikana ollut oikeansuuntaista. Osa toimien vaikutuksista näkyy esimerkiksi uhanalaisissa metsälajeissa nopeasti, osa vasta vuosikymmenten kuluessa.
Tiekartta suuntaa katsettamme myös tulevaisuuteen. Vuoteen 2055 ulottuvat skenaariot osoittavat, että positiivinen suunta jatkuu niin lehtipuiden kuin säästöpuuston ja lahopuun osalta. Lisäksi lahopuu monipuolistuu, mikä on tärkeää niille 4000–5000 lajille, jotka ovat riippuvaisia eri puulajeista ja lahoasteeltaan erilaisesta puusta. Lehtipuiden ja sekapuustoisuuden lisääminen on erityisen tärkeää ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulmasta. Lämpenevässä ilmastossa yhden puulajin metsät ovat herkkiä erilaisille tuhoille.
Jo nyt tehdyt ja tulevaisuuden monimuotoisuustoimet perustuvat meille luontaisiin puulajeihimme suomalaisessa kasvu- ja toimintaympäristössä. Iso osa positiivisista tuloksista perustuu vapaaehtoisiin, kansainvälisiin metsäsertifiointijärjestelmiin (FSC ja PEFC), joita on mukautettu olosuhteisiimme sopiviksi. Talousmetsien pinta-alasta yli 90 prosenttia sertifioitu, eniten koko Euroopassa. Sertifiointia ovat tukeneet vapaaehtoiset kansalliset metsänhoidon suositukset. Monelle onkin yllätys, miten paljon metsissämme saadaan vapaaehtoisin toimin aikaan.
Puuta jalostava teollisuuden tiekartta on jo nyt herättänyt runsaasti kiinnostusta muissa maissa. On tärkeää punnita työmme tuloksia ja pohtia toimia pitkälle tulevaan omassa toimintaympäristössämme, suomalaisissa metsissä. Vain näin voimme turvata metsiemme elinvoiman myös jatkossa. Siksi EU:ssakin on muistettava kansallisiin olosuhteisiin soveltuvat keinot eikä yrittää tunkea Euroopan metsiä saman avaimenreiän läpi.
