Euroopan parlamentin vaaleihin on tätä kirjoitettaessa jäljellä puoli vuotta ja kuukausi. Aika on sen verran lyhyt, että edunvalvonnan ammattilaiset käyvät jo kuumana tyrkyttäessään ovista ja ikkunoista tulevan parlamentin ja uuden komission työpöydille hyviä ideoita ja oivallisia esityksiä.
Edunvalvojien ja vaikuttajaviestijöiden papereista huolimatta tulevan vaalikauden tärkein kolminaisuus on turvallisuus, laajentuminen ja EU:n perussopimusten uudistaminen, jotka kaikki liittyvät toisiinsa. Erityisesti Ukrainalle ja Moldovalle jäsenyysneuvottelut ja näkymä jäsenyydestä on turvallisuuskysymys, jopa eksistentiaalinen kysymys.
Länsi-Balkanilla taas tietty kyynisyys on vallannut alaa jäsenyysnäkymän lykkääntyessä hamaan tulevaisuuteen. Samalla tämä on hidastanut hyvän hallinnon kehittymistä, korruption kitkemistä ja lisännyt muun muassa venäläisen disinformaation vaikuttavuutta.
Laajentuminen ilman pelisääntöjen muutosta on kyllä mahdollista, muttei välttämättä viisasta. Yksimielinen päätöksenteko esimerkiksi ulkopolitiikassa on johtanut siihen, että eräät jäsenmaat käyttävät veto-oikeutta sisäpolitiikkansa välineenä. Laajemmassa unionissa tämä riski kasvaisi ja voisi halvaannuttaa päätöksenteon varsinkin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Moni pohtii jo vakavasti myös sitä miten nykyiset rahoitussäännöt sopisivat laajempaan unioniin. Tämänkään ei tarvitse olla perussopimuskysymys, mutta isojen periaatteellisten päätösten asia kuitenkin.
Parhaimmillaan laajentuminen voi lisätä vakautta ja tukea hyvän hallinnon rakentamista mahdollisissa uusissa jäsenmaissa. Näin eritoten on, mikäli oikeusvaltioperiaatteen toteutumisesta pidetään tiukemmin kiinni ja sen noudattamiselle luodaan nykyistäkin vahvemmat pelisäännöt sanktioineen. Demokratiaa puolustetaan vahvoilla, perustuslain turvaamilla instituutioilla. Vapaat vaalit, riippumaton oikeuslaitos, sananvapauden turvaava media, ilmaisunvapaus on turvattu siksi, että ihmiset voivat niiden avulla parhaiten toteuttaa omia valintojaan. EU:n ei pidä rahoittaa, antaa päätösvaltaa tai antaa muita unionin suomia etuja jäsenmaalleen, joka ei halua kunnioittaa demokratian perusperiaatteita, vaan rajoittaa kansalaistensa, EU-kansalaisten, vapauksia.
Turvallisuuspolitiikkaan kuuluu myös yhteisen puolustusulottuvuuden kehittäminen. Tuore Nato-jäsenmaa katsoo mielellään uutta viitekehystään, mutta viisautta on katsoa laajemmin ja miettiä miten EU:n yhteinen puolustus, yhteistyössä Naton kanssa voi parantaa turvallisuuttamme.
Alkuna on yhteisten innovaatioiden ja investointien tukeminen sekä infrastruktuurin parantaminen, mutta myös kyberturvallisuuden kehittäminen ja strategisten tuotannonalojen suojaaminen ja turvaaminen sekä konfliktinehkäisy meihin vaikuttavilla alueilla. Tästä päästään myös laittoman maahanmuuton ehkäisyä koskeviin keinoihin ja elinolosuhteiden parantamiseen maahanmuuton lähtömaissa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Ukrainan jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta päätettäneen joulukuun huippukokouksessa. Samalla kun sanotaan A, pitäisi sanoa myös B. Se tarkoittaa, että jäsenmaiden pitäisi kysyä myös itseltään, millainen on se EU, joka parhaiten voisi vastaanottaa Ukrainan, Moldovan ja jo nyt jäsenehdokkaina olevat Länsi-Balkanin maat sitten kun nämä täyttävät kriteerit. Näitä kysymyksiä ei enää ratkotakaan EU-vaaleissa, vaan hallitusten välillä. Uuden HVK:n eli hallitustenvälisen konferenssin aika on toivottavasti lähellä.
