EU aikoo määrätä tulleja muun muassa Boeingin lentokoneille. Ehdotus on osa lisätoimia, mikäli kauppaneuvottelut Yhdysvaltojen kanssa epäonnistuvat, kirjoittaa Financial Times viitaten kahteen sisäpiirilähteeseen.
Toimenpiteet tulisivat voimaan vain, jos EU ei edisty riittävästi neuvotteluissa Yhdysvaltain tullien alentamiseksi, lähteet tarkensivat FT:lle. Toimenpiteet olisi myös ensin hyväksyttävä jäsenvaltioiden määräenemmistöllä.
Seuraavat EU:n vastatullit koskisivat FT:n mukaan lentokoneiden lisäksi mahdollisesti kemiallisia tuotteita.
EU:n on määrä julkaista luettelo virallisesti torstaina.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump määräsi huhtikuussa 20 prosentin vastavuoroiset tullit lähes kaikkeen tuontiin EU:sta. Trump lykkäsi tulleja lähes välittömästi 90 päivällä heinäkuulle asti.
Tällä hetkellä ovat voimassa Yhdysvaltain asettama 10 prosentin yleistulli sekä 25 prosentin tullit EU:n teräksen, alumiinin ja autojen tuonnille.
Myös EU on lykännyt heinäkuulle vastatoimiaan USA:n terästulleille. Niiden on määrä koskea noin 21 miljardin euron arvosta Yhdysvalloista tuotavia tuotteita, muun muassa Harley-Davidson-moottoripyöriä, siipikarjatuotteita ja vaatteita.
Eurostatin mukaan EU toi vuonna 2024 Yhdysvalloista noin 18,3 miljardia euron arvosta lentokoneita, avaruusaluksia ja niiden osia.
Kauppaneuvotteluja johtava EU:n kauppakomissaari Maroš Šefčovič muistutti EU-parlamentille tiistaina, että 70 prosenttia EU:n viennistä Yhdysvaltoihin on nyt tullien piirissä.
Jos Yhdysvallat asettaisi alakohtaisia tulleja lääkkeille, puolijohteille ja muille tuotteille, tämä luku nousisi 97 prosenttiin eli 549 miljardiin euroon tavaraviennistä. Tämänhetkisten kauppamäärien perusteella Yhdysvallat perisi yli 100 miljardia euroa tulleja vuosittain.
FT muistuttaa, että siviili-ilmailu on toiminut suurelta osin ilman tulliesteitä vuodesta 1979 alkaen.
Boeingin ja Airbusin toimitusketjut ulottuvat ympäri maailmaa, ja molemmat yhtiöt tuovat osia uusiin lentokoneisiin eri alueilta. Boeing hankkii osia joihinkin lentokoneisiinsa Italiasta ja Japanista, joten yhtiön tuontikustannukset ovat jo kohonneet.
Yhdysvallat vie huomattavasti enemmän ilmailu- ja puolustustarvikkeita kuin tuo maahan. Yhdysvaltain ilmailu- ja puolustusalan vienti oli vuonna 2023 lähes 136 miljardia dollaria maailmanlaajuisesti, kertovat alan kauppajärjestön Aerospace Industries Associationin tilastot. Yhdysvaltojen ilmailu- ja puolustusalan tuonnin kokonaisarvo oli vajaat 22 miljardia dollaria.