”EU-sääntelyvyöryn vuoksi elintarvikealan yritykset kärsivät jo byrokratiaburnoutista”

Elintarvikealan mukaan EU sääntelee itsensä kilpailukyvyttömäksi.
Elintarviketeollisuusliiton hallituksen puheenjohtaja, Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN
Elintarviketeollisuusliiton hallituksen puheenjohtaja, Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Viime vuosien EU-sääntelyvyöryn vuoksi elintarvikealan yritykset kärsivät jo byrokratiaburnoutista, sanoo Elintarviketeollisuusliiton hallituksen puheenjohtaja, Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme.

Hän haluaa, että eurooppalaisten yritysten kilpailukyvystä huolehtiminen nousee nykyistä vahvemmin EU-päättäjien pöydälle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Nyt tarvitaan sääntelyrauhaa. EU uhkaa säädellä itsensä lopullisesti kilpailukyvyttömäksi alati muuttuvilla vaatimuksillaan. Yhdysvalloissa toimitaan toisin: mahdollistetaan yritysten kasvua ja edistetään vihreää siirtymää kannustein.

– Yritykset tarvitsevat ennakoitavuutta sääntelyyn, malttia verotukseen ja kohtuutta kustannuksiin. Näin luodaan ruoka-alalle mahdollisuudet investoida, synnyttää uusia työpaikkoja ja varmistaa ruuan riittävyys myös huonoina aikoina, Hurme sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Euroopan kilpailukyvyn heikentyessä erityisesti suurissa EU-maissa maksettujen erilaisten valtiontukien määrä on räjähtänyt. Se vaarantaa tasapuolista kilpailua yritysten kesken ja heikentää sisämarkkinoiden toimintaa.

– Suomi tavoittelee elintarvikeviennin tuplaamista kuluvan vaalikauden aikana. Suomalaiset yritykset eivät pärjää kotimaisessa tai kansainvälisessä kilpailussa, jos muut EU-maat tukevat yritystensä investointiympäristöä tai jos EU:n ulkopuoliset maat osaavat käyttää sääntelyä kasvun kannusteena. Nyt on palattava takaisin kasvuun kannustavaan toimintaympäristöön, Hurme sanoo.

Elintarviketeollisuusliiton mukaan alan teollisuus on yksi eniten säännellyistä teollisuudenaloista Euroopassa. Alaa koskevista säädöksistä suurin osa, joidenkin arvioiden mukaan jopa 90 prosenttia, tulee EU:sta. Elintarviketeollisuus on Euroopan merkittävin teollisuudenala useilla eri mittareilla.

Tutkijoiden mukaan liian kireä verotus saattaa lopulta pienentää valtion verotuloja.
Korttien sulkeminen ja internet-häiriöt ovat lisänneet epäluottamusta pankkeihin.
Bart De Weverin mukaan EU:n on saatava käyttöönsä halpaa energiaa.
Mainos