– Suomen talouden suhdannekäännettä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Nyt se on totta. Työllisyys alkoi kasvaa tämän hetken tilastohistorian mukaan keväällä, mutta tuotannon käänne vasta loppuvuodesta, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) toimitusjohtaja Aki Kangasharju keskiviikkona julkaistussa kolumnissaan.
Kangasharjun mukaan talouden käänne näkyy yleensä ensin tuotannossa ja vasta myöhemmin lisääntyneinä työntekijöinä. Nyt on käynyt toisin päin, minkä vuoksi käänne on jäänyt monilta huomaamatta.
Kausitasoitetun trendin perusteella työtunteja tehtiin vuoden viimeisellä neljänneksellä reilu prosentti enemmän kuin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Työllisten henkilöidenkin lukumäärä oli joitain prosentin kymmenyksiä korkeammalla vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna.
Kansantalouden tilinpidon numeroilla työllisyys kasvoi ensimmäisen ja viimeisen neljänneksen välillä 16000 henkilöllä. Työvoimatutkimuksen mukaan työllisyyden nousu on kaksi prosentin kymmenystä eli lukumääränä yli 5000 henkilöä.
Trendilukujen käyttö pehmentää käännettä, joten pelkillä kausitasoitetuilla luvuilla työllisyyden kasvu on haarukassa 6000–18000, Kangasharju arvioi. Tuotanto sen sijaan oli vuoden viimeisellä neljänneksellä edelleen vuoden alun tasolla, vaikka loppuvuonna nähtiin nykäys ylöspäin.
– Tuotannon vaimeus on yllättävää verrattuna työllisyyden paranemiseen. Toisaalta se viittaa työn tuottavuuden laskuun, koska työllisyys nousee tuotantoa enemmän, Kangasharju arvioi.
– Toisaalta se voi viitata tilastojen tarkentumiseen lähiaikoina. BKT:n käänne voi aikaistua, sillä tuotantotilastot tarkentuvat jälkikäteen pitkäänkin, mutta työllisyyden tilastot eivät. Ei olisi lainkaan ihme, että bruttokansantuotteen käänne aikaistuisi vuoden viimeiseltä neljännekseltä vuoden alkuun. Silloin tuotannon käänne ei olisi vain yhden neljänneksen varassa ja tuottavuuskehitys näyttäisi normaalimmalta, hän jatkaa.
Etlan toimitusjohtaja muistuttaa, että vuoden mittaan ansiotaso nousee selvästi inflaatiota nopeammin ja korkotaso pysyy maltillisena. Kotitalouksilla on kertynyt säästöön rahaa ja työvoimaa eniten palkkaavan yrityssektorin näkymät tulevasta ovat eri kyselyiden mukaan parantuneet.
– Käänne on siis käsillä. Keskitytään seuraavaksi toimiin, jotka pitävät kasvua yllä pitkällä tähtäimellä ja toivotaan, että 2020-lukua leimanneet talouden shokit loistaisivat hetken poissaolollaan, Kangasharju kiteyttää.





