Kun Javier Milei heilutti vaalitilaisuuksissaan moottorisahaa, moni näki siinä täydellisen symbolin hänen politiikalleen. Argentiina oli antamassa taloutensa anarkokapitalistiksi julistautuneen radikaalin käsiin. Vajaat kolme vuotta myöhemmin asetelma näyttää huomattavasti kiinnostavammalta ja moottorisahamiehen Argentiinasta kuuluu uutisia, joihin kannattaisi kiinnittää huomiota myös Suomessa.
Kesäkuussa luottoluokittaja S&P nosti Argentiinan valtion luottoluokituksen tasolle B−. Vielä joulukuussa 2025 luokitus oli CCC+, ja Milein aloittaessa presidenttinä maa oli kroonisten talousongelmien, velkakriisien ja lähes hallitsemattoman inflaation symboli. S&P perusteli kesäkuista päätöstään talouden haavoittuvuuksien vähentymisellä.
On selvää ettei Javier Milei ole ratkaissut kaikkia Argentiinan ongelmia.
Inflaatio on suomalaisesta näkökulmasta edelleen korkea, valuuttavarantoihin liittyy merkittäviä riskejä ja maan historia antaa runsaasti perusteita suhtautua jokaiseen talousihmeeseen varauksella. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on arvioinut vakauttamisohjelman edenneen, mutta samalla muistuttanut valuuttavarantojen vahvistamisen tarpeesta ja muista talouden haavoittuvuuksista.
Milein talouspolitiikkaa on silti yhä vaikeampi pitää yksiselitteisenä epäonnistumisena.
Kun Milei astui virkaan joulukuussa 2023, Argentiinan talous oli pahasti epätasapainossa. Hänen vastauksensa ei ollut hienovarainen. Julkisia menoja leikattiin, ministeriöitä lakkautettiin, julkisia investointeja jäädytettiin, tukia karsittiin ja valtion työntekijöitä irtisanottiin. Peso devalvoitiin rajusti.
Milei lähti siitä, ettei vuosikymmeniä kasautuneita ongelmia enää ratkaista höyläämällä hieman sieltä ja hieman täältä. Koko järjestelmä oli hänen silmissään peruskorjauksen tarpeessa.
Ensimmäiset seuraukset olivat ennakoidusti rajuja. Talous supistui vuonna 2024 ja köyhyys nousi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 52,9 prosenttiin. Milein kriitikoilla oli hyvät perusteet kysyä, oliko presidentti ajamassa jo valmiiksi vaikeuksissa olevan maan vielä syvemmälle kriisiin.
Sitten suunta alkoi muuttua.
Argentiinan talous kasvoi vuonna 2025 4,4 prosenttia. Virallisen tilastolaitoksen INDECin mukaan köyhyysaste oli vuoden 2025 jälkipuoliskolla laskenut 28,2 prosenttiin, alimmalle tasolle seitsemään vuoteen. Vielä vuoden 2024 jälkipuoliskolla luku oli 38,1 prosenttia. Kesäkuussa 2026 kuluttajahinnat nousivat 1,9 prosenttia kuukaudessa. Suomesta katsottuna lukema on edelleen hurja. Argentiinan lähihistoriassa se kertoo silti valtavasta muutoksesta.
Julkinen talous on samalla saatu aivan eri asentoon. Milein hallinto on pitänyt kiinni finanssipoliittisesta ankkuristaan, ja IMF arvioi Argentiinan perusjäämän olevan tänä vuonna noin 1,4 prosenttia bruttokansantuotteesta. Vuoden 2026 budjetti on rakennettu lähtökohdalle, jonka mukaan julkisen talouden lopputuloksen on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.
Argentiinan tulevaisuus on edelleen avoin. Talouskasvun tämän vuoden ennusteita on jo laskettu, valuuttavarannot aiheuttavat huolta ja vuosikymmenten aikana syntyneet rakenteelliset ongelmat eivät katoa parissa vuodessa. Ensimmäisten vuosien kehitys on silti riittävän kiinnostava haastamaan käsityksen, jonka mukaan Milein kokeilun lopputulos tiedettiin jo ennen kuin se alkoi.
Tässä kohtaa katse kannattaa kääntää Suomeen.
Suomi ei ole Argentiina, eikä sen ratkaisuja voi sellaisenaan siirtää tänne. Sen ei kuitenkaan pitäisi tarkoittaa, että muualla tehtävät kokeilut sivuutetaan meille sopimattomina.
Suomalainen talouskeskustelu kaipaisi nykyistä enemmän uteliaisuutta ja rohkeutta katsoa totutun keinovalikoimamme ulkopuolelle.
Vuodesta toiseen yritämme ratkaista samoja ongelmia varsin tutuilla lääkkeillä. Julkinen talous pitäisi saada tasapainoon, talouskasvu liikkeelle, tuottavuus nousuun ja investointeja Suomeen, mutta keskustelu keinoista palaa kerta toisensa jälkeen veroihin, leikkauksiin, tukiin, työllisyystoimiin ja muutamiin tuttuihin rakenteellisiin uudistuksiin.
Hallitus vaihtuu, painotukset muuttuvat ja muutaman vuoden kuluttua samat kysymykset ovat taas pöydällä.
Politiikassa syntyy helposti vaikutelma, että tarjolla olevat vaihtoehdot ovat jonkinlainen luonnonlaki. Sitä ne eivät kuitenkaan ole vaan julkisessa keskustelussa esillä olevat vaihtoehdot ovat vain lähinnä vaihtoehtoja, joita olemme tottuneet esittämään.
Muualla maailmassa kokeillaan jatkuvasti erilaisia tapoja järjestää verotusta, sosiaaliturvaa, julkisia palveluita, eläkejärjestelmiä, investointikannustimia ja valtion tehtäviä.
Osa kokeiluista epäonnistuu ja osa toimii vain paikallisissa oloissa. Jotkut saattavat sisältää ajatuksia, joita kannattaisi soveltaa täällä aivan toisella tavalla. Niiden tutkiminen ei tarkoita niiden kopioimista.
Suomalaisen talouspolitiikan pitäisi olla uteliaampaa.
Ei aina sitä, kuinka paljon johonkin pitäisi käyttää rahaa, vaan tarvitseeko valtion tehdä kyseistä asiaa nykyisessä muodossaan. Ei ainoastaan sitä, miten hallinnollisesta prosessista saadaan viisi prosenttia tehokkaampi, vaan tarvitaanko koko prosessia. Uuden tukimuodon rakentamisen rinnalla pitäisi pystyä kysymään, miksi tukimuotoja, vähennyksiä, poikkeuksia ja erityisjärjestelyjä on jo valmiiksi niin paljon.
Suomessa osataan kyllä tehdä näennäisiä uudistuksia. Paljon vaikeampaa näyttää olevan tehdä uudistuksia, joiden jälkeen järjestelmä olisi aidosti yksinkertaisempi ja toimivampi.
Yrittäjien YEL-järjestelmän uudistaminen tarjoaa tästä yhden esimerkin. Järjestelmän ongelmat tunnistetaan laajasti, mutta lopputulos on herättänyt valtavasti tyytymättömyyttä juuri niiden ihmisten keskuudessa, joiden arkeen järjestelmä vaikuttaa.
Sote-uudistus taas oli suomalaisen politiikan vuosikymmeniä valmisteltu jättihanke. Hallintorakenne muuttui perusteellisesti, uusia hyvinvointialueita syntyi ja valtava määrä organisaatioita järjestettiin uudelleen. Silti suomalaiset keskustelevat edelleen hoitoon pääsystä, kustannusten kasvusta ja siitä, kuinka hyvin uusi järjestelmä lopulta toimii.
Näissä esimerkeissä on jotain suomalaiselle politiikalle tuttua. Uudistus on riittävän suuri aiheuttamaan valtavan poliittisen taistelun ja riittävän kompromissipitoinen säilyttämään monet alkuperäiset ongelmat.
Puolivillaiset uudistukset alkavat väsyttää. Ihmisille luvataan rakenteellisia muutoksia, mutta vuosien valmistelun ja poliittisen väännön jälkeen syntyy tuloksia, joihin kukaan ei tunnu olevan erityisen tyytyväinen.
Joskus rohkeampaa olisi aloittaa tyhjältä paperilta.
Milein ajattelussa kiinnostavinta on tapa kääntää kysymys ympäri. Jokaisen valtion tehtävän kohdalla ei automaattisesti oleteta, että sen on jatkuttava nykyisessä muodossaan. Myös koko tehtävän tarpeellisuus voidaan asettaa tarkasteluun.
Suomen ei tarvitse päätyä samoihin vastauksiin. Kysymyksiä pitäisi silti uskaltaa esittää.
Argentiinasta löytyy myös poliittinen opetus, jota Suomessa kannattaisi pohtia. Poliitikot saattavat aliarvioida ihmisten kykyä hyväksyä vaikeita päätöksiä.
Milei ei noussut valtaan lupaamalla argentiinalaisille helppoa tietä. Hän kertoi julkisesti, että sopeutus tulee sattumaan ja niin myös tapahtui. Köyhyys nousi aluksi rajusti, ostovoima heikkeni ja talous ajautui taantumaan. Hänen poliittinen projektinsa ei silti romahtanut ensimmäiseen shokkiin.
Kärsimys ei tee huonosta talouspolitiikasta hyvää eikä leikkauksen vaikeus todista sen tarpeellisuutta. Argentiinan kokemuksessa kiinnostavaa on ihmisten valmius hyväksyä suuriakin muutoksia silloin, kun vanhan järjestelmän koetaan ajautuneen umpikujaan.
Suomessa vaikeita päätöksiä pehmennetään helposti jo ennen niiden tekemistä. Poliittisesti tämä on ymmärrettävää. Lopputulos voi silti olla uudistus, joka maksaa paljon poliittista pääomaa ja muuttaa lopulta liian vähän.
Ihmisille voi puhua vaikeista asioista suoraan. Päätösten perusteet pitää ymmärtää, taakan jakautumisen tuntua kohtuullisen oikeudenmukaiselta ja suunnan olla nähtävissä. Silloin myös ikävistä seurauksista voidaan puhua ilman, että niitä täytyy piilottaa poliittisen markkinointikielen alle.
Ehkä kaikkein kiinnostavin kysymys löytyy lopulta kauempaa kuin Argentiinasta.
Miksi suomalainen talouskeskustelu katsoo niin harvoin maailmalle?
Suomi on pieni avoin talous, jonka menestys on aina riippunut kyvystä ymmärtää ympäröivän maailman muutoksia. Silti talouspolitiikassa keskustelemme hämmästyttävän paljon vain peiliin tuijotellen vaikka maailma on täynnä talouspoliittisia laboratorioita.
Argentiina on tällä hetkellä yksi niistä. Milein kokeilu voi vielä törmätä vakaviin ongelmiin. Se voi myös tuottaa tuloksia, joita hänen kriitikkonsa eivät odottaneet. Todennäköisesti lopputulos on jotain näiden väliltä. Jotkut uudistukset toimivat, jotkut epäonnistuvat ja osa Argentiinan ratkaisuista ei olisi Suomessa järkeviä missään olosuhteissa.
Silti niitä kannattaa tutkia.
Talouspolitiikan vaihtoehdot eivät lopu siihen, mitä suomalaisessa vaalitentissä sattuu olemaan tarjolla. Nykyiset järjestelmämme eivät ole luonnonlakeja, eikä jokaista ongelmaa tarvitse ratkaista lisäämällä vanhan päälle vielä yhtä kerrosta.
Suomi ei tarvitse Javier Mileitä eikä moottorisahaa. Uteliaisuutta, mielikuvitusta ja rohkeutta me kuitenkin tarvitsemme paljon enemmän.