Ensimmäiset Mirage-hävittäjät Ukrainaan

Lahjoituksen tarkkaa konemäärää ei ole kerrottu.
Ranskan Mirage 2000 -hävittäjä kuvattuna Rovaniemellä vuoden 2017 harjoituksessa. / LEHTIKUVA / KAISA SIREN
Ranskan Mirage 2000 -hävittäjä kuvattuna Rovaniemellä vuoden 2017 harjoituksessa. / LEHTIKUVA / KAISA SIREN

Ukraina on saanut ensimmäiset Mirage-hävittäjät, kertoo Ranskan puolustusministeri Sébastien Lecornu Le Monde -lehden mukaan. Ranska kertoi aikeestaan lahjoittaa hävittäjiä kesäkuussa. Lecornun mukaan ukrainalaisia lentäjiä on ollut Ranskassa koulutettavana useita kuukausia. Nyt he ovat lentäneet ensimmäiset Miraget Kiovaan. Hävittäjälahjoituksen tarkkaa määrää ei ole kerrottu. Tiedossa kuitenkin on, että Ranskalla on itsellään yhteensä 26 Miragea. Kesällä 2024 Dassault-konserni oli valmistanut kyseistä Mirage 2000-5 -konetta yhteensä 110 kappaletta. Mirage 2000-5 oli 1990-luvulla ehdolla myös Suomen ilmavoimien hävittäjäksi. Tuolloin kuitenkin valittiin hornetit.

Viime kesänä, kun suunnitelmasta luovuttaa hävittäjiä Ukrainaan oli kerrottu, arvioi Le Monde että niille on käyttöä erityisesti Harkovan alueen ilmapuolustuksessa.

Ulkoministerin mukaan aika ei ole vielä kypsä keskusteluille venäläisten poliitikkojen kanssa.
Ukrainan droonit aiheuttavat tuhoa hyökkääjän selustassa.
Venäjä ja Ukraina ovat neuvotelleet Minskissä jo 2014 ja 2022. Kummastakaan ei seurannut mitään mikä olisi estänyt nykyistä sotaa.
Mainos