Viime vuonna myönnetyillä ensiasuntolainoilla hankittiin kaksioiden tai kolmioiden kokoisia asuntoja. Vain 15 prosenttia ensiasuntolainoista myönnettiin alle 50 neliömetrin kohteisiin, kertoo OP ryhmä tilastoistaan.
Kun katsotaan 20:ä paikkakuntaa, joista ostettiin viime vuonna eniten ensiasuntoja, oli niissä ensiasunnon mediaanipinta-ala 74 neliömetriä.
Uudellamaalla ensiasunnon mediaani oli hieman alle 70 neliömetriä, Helsingissäkin yli 60 neliömetriä. Uudenmaan ulkopuolella mediaani oli noin 85 neliömetriä. Mediaani tarkoittaa keskimmäistä arvoa, eli tätä lukemaa pienempiä ja suurempia rahoitettuja asuntoja oli yhtä paljon.
– Usein ajatellaan, että ensiasunnoksi ostetaan yleensä yksiö. 74 neliömetriä on kuitenkin asuntona todennäköisesti ainakin kolmio. Voi siis olla hiukan vanhentunut käsitys, että monet ensiasunnon ostajat olisivat nimenomaan kiinnostuneita pienistä asunnoista, OP Ryhmän henkilöasiakasrahoituksesta ja asumisen palveluista vastaava johtaja Satu Nurmi sanoo tiedotteessa.
Kaupunkien pienten asuntojen hinnat ovat laskeneet viimeisen vuoden aikana muita asuntotyyppejä enemmän. Myös yksiöiden osuus omistusasunnoista on laskenut. Omistusasunnoiksi luokitellaan tilastoissa asunnot, joissa asuu niiden omistaja.
– Helsingissäkin vain vajaa 10 prosenttia omistusasunnoista on yksiöitä, kun osuus vielä 20 vuotta sitten oli yli 13 prosenttia. Samalla yksiöiden osuus vuokra-asuntoina on lisääntynyt ja suurempien asuntojen osuus vähentynyt. Näyttäisikin siltä, että omistusasuntojen koot kasvavat ja vuokra-asuntojen pienentyvät, mikä heijastuu myös ensiasuntoihin, OP Ryhmän senioriekonomisti Joona Widgrén sanoo.
Noin 40 prosenttia ensiasuntolainoista otetaan OP Ryhmästä yhdessä toisen henkilön kanssa. Vain harva ensiasunnon ostaja päätyy rakentamaan tai rakennuttamaan oman talon. OP Ryhmän viime vuonna myöntämistä ensiasuntolainoista vain 3 prosenttia myönnettiin rakentamista varten.
– Tähän varmasti on vaikuttanut paitsi korkojen nousu, myös rakennuskustannusten nousu. Paljon on puhuttu myös uusien asuntojen vaisusta kaupasta, mikä entisestään voi lisätä rakentamisesta kiinnostuneiden epävarmuutta, Satu Nurmi sanoo.
Ensiasuntolainahakemuksia tuli viime vuoden lopulla poikkeuksellisen paljon
sen jälkeen, kun tieto varainsiirtoverovapauden poistumisesta tuli. Joulukuussa lähes puolet uusista asuntolainoista otti ensiasunnon ostaja.
Tammi- ja helmikuussa ensiasuntolainahakemusten määrä laski viime vuoden vastaavasta ajasta noin viidenneksen, maaliskuussakin jäätiin 14 prosenttia viime vuodesta.