Nettikirppismyyjä esittelee tuotteiden myyntiä verkossa kotonaan. Arkistokuva. LEHTIKUVA / JUHA TAMMINEN

Enemmistö suomalaisista on äsken ostanut käytettyjä tuotteita

Suurin syy käytetyn tavaran ostamiselle on rahan säästäminen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Noin 60 prosenttia suomalaisista on viimeisen vuoden aikana ostanut käytettyjä tuotteita, ilmenee Kaupan liiton teettämästä tutkimuksesta. Vielä viime vuonna suomalaiskuluttajat olivat maailman ahkerimpia käytettyjen tuotteiden ostajia. Tänä vuonna britit ja sveitsiläiset ovat kirineet niukasti ohi ja amerikkalaiset ja intialaiset ovat tulleet aivan kantaan kiinni.

Kaupan liitto arvioi tuoreessa tutkimuksessaan niin sanotun kiertokaupan kokonaismarkkinan kooksi noin 895 miljoonaa euroa, josta viidesosa koostuu perinteisestä kirpputorimyynnistä, toinen viidesosa kauppojen ja verkkokauppojen myynnistä ja noin 60 prosenttia verkon alustojen kautta käytävästä kuluttajien välisestä vertaisverkkokaupasta.

– Valtaosa kiertokauppaa on second hand -ostamista, mutta kasvava osuus on kauppojen outlet- tai uusiomyyntiä, jossa myytävät tuotteet – esimerkiksi palautetut, hieman vialliset tai myymättä jääneet – voisivat muuten joutua hävitettäviksi, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja selventää kiertokaupan sisältöä tiedotteessa.

Vertaisverkkokauppa on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 2015, jolloin Kaupan liitto ensimmäistä kertaa tutki vertaisverkkokaupan kokoa yhteistyöhankkeessa Tampereen yliopiston kanssa. Tuolloin vertaisverkkokaupan suurin tuoteryhmä oli kodintekniikka.

Nyt suurimmaksi tuoteryhmäksi on noussut muoti, joka on kasvanut peräti 144 prosenttia kahdeksassa vuodessa. Muodin kasvua on osaltaan siivittänyt kilpailun lisääntyminen koko second hand -markkinalla.

– Vertaisverkkokauppaan on perinteisten, myös muotia välittävien alustojen, kuten tori.fi:n tai eBayn, lisäksi tullut pelkästään muotiin keskittyviä kotimaisia ja kansainvälisiä alustoja sekä second hand -kauppoja ja -verkkokauppoja, Kurjenoja kuvaa markkinan kehitystä.

Muotiin keskittyvät alustat, norjalainen tise.com ja ruotsalainen sellpy.fi, sekä suomalainen kierrätetyn tavaran kauppa relove.fi ovatkin alkuvuodesta lisänneet sivustojensa vierailumääriä kolminumeroisilla prosenttiluvuilla.

Suurin syy vertaisverkko-ostoksille on rahan säästäminen, ja yli 80 prosenttia ostajista kokee tehneensä edullisia ja hintansa arvoisia ostoksia muilta kuluttajilta. Myyjille rahan ansaitseminen ei kuitenkaan ole johtava ajuri vertaisverkkokaupassa toimimiselle. He haluavat ennen kaikkea päästä eroon turhasta tavarasta, eikä tavaroiden poisheittäminen tunnu oikealta.

– Suurin osa myyjistä koki kuitenkin hyötyneensä taloudellisesti. Taloudellinen hyöty siis ilman muuta tukee myyntipäätöstä sen sijaan, että tavara vain lahjoitettaisiin tai vietäisiin kierrätettäväksi. Tuleva taloudellinen hyöty voikin kannustaa kestävien tuotteiden hankintaan heti uutena, Kurjenoja arvelee.

Vaikka sekä ostajat että myyjät kokevat vertaisverkkokaupan käymisen positiivisena, heillä on myös huolia. Yli puolet sekä ostajista että myyjistä pelkää mahdollisia huijauksia ja jopa petoksia. Ostajat pelkäävät myös, etteivät tuotteet vastaa odotuksia. Myyjiä taas huolettaa, etteivät mahdolliset ostajat ole toivotun kaltaisia.

– Kuluttajien keskinäiseen vertaisverkkokauppaan liittyvät huolet ja pelot ovat itse asiassa kaupan yritysten suuri mahdollisuus ja etu second hand -markkinoilla. Yritysten toimintaa, toisin kuin vertaiskauppaa, säätelee esimerkiksi kuluttajansuojaan ja maksamiseen liittyvä sääntely, Kurjenoja muistuttaa.

Kaupan yritykset ovat avainroolissa vihreän siirtymän vauhdittamisessa

Kiertotalouden myötä muodostuvat kaupan uudet ekosysteemit ja kumppanuudet luovat innovaatioita, kestävää kasvua ja uniikkia palvelutarjontaa, mutta tämä ei tapahdu itsestään.

– Kaupan yrityksille suunnattava TKI-rahoitus kehittäisi kiertotaloutta ja vauhdittaisi vihreää siirtymää entisestään, Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi toteaa.

Asiakkaan ymmärtäminen ja ohjaaminen ovat tärkeässä roolissa vihreän siirtymän vauhdittamisessa. Kaupan yrityksillä on hallussaan paras tieto kuluttajien ostokäyttäytymisestä sekä laajin kontaktipinta yhteiskunnan eri toimijoihin.

– Kaupan yritykset käytännössä mahdollistavat vihreän siirtymän tavara- ja palveluvalikoimallaan sekä kyvyllään kuunnella ja auttaa asiakasta, muistuttaa Kiviniemi.

Kaupankäynnin ja ostamisen muuttuvat tavat ovat ajankohtaisia akateemisen tutkimuksen aiheita myös kansainvälisesti. Kuluttajien keskinäisen kaupankäynnin kasvu ja sen tuomat liiketoimintamahdollisuudet myös yrityksille on tärkeä aihe kotimaisen kaupan kehittymisen kannalta.

– On erittäin arvokasta, että Kaupan liitto ja Tampereen yliopisto pystyvät yhdessä rakentamaan tutkimushankkeita, joista hyötyvät sekä yritykset että akateeminen tutkimus ja opetus, Tampereen yliopiston yliopistonlehtori Mika Yrjölä toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)