Enää hieman yli puolet työntekijöistä kuuluu ammattiliittoon

Yleisin syy ammattiliittoon kuulumattomuudelle on liian korkea jäsenmaksuhinta.
Ammattiliitot vastustivat ay-jäsenmaksun verovähennysoikeuden poistoa syksyllä 2023. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Ammattiliitot vastustivat ay-jäsenmaksun verovähennysoikeuden poistoa syksyllä 2023. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Suomen yrittäjien Verialla toteuttamasta työelämägallupista selviää, että ammattiliittojen jäsenmäärä on vähentynyt selvästi viime vuosina. Kysely tehtiin 8.–15. toukokuuta 2026.

Vastaajat olivat 1098 työelämässä olevia 18–69-vuotiaita suomalaisia. Aineisto edustaa työelämässä mukana olevia suomalaisia.

Vielä vuonna 2018 työelämässä olevista ammattiliittoihin kuului ammattiliittoihin, mutta nyt enää 53 prosenttia.

– Yksityisellä sektorilla ja järjestöissä enemmistö suomalaisista on jo liittojen ulkopuolella. Tämä on yksi keskeinen muutos suomalaisessa työelämässä, sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

Vielä yli neljäs suomalaisista luulee työttömyysturvan edellyttävän liiton jäsenyyttä

Pentikäinen huomauttaa, että ”ammattiliittojen jäsenyyden lasku on ollut nopeaa.”

–  Siksi on tärkeää, että työpaikoilla ei esimerkiksi paikallisessa sopimisessa suosita järjestäytyneitä vaan kaikki ovat yhdenvertaisessa asemassa. Tämä on yksi tärkeä syy vähentää korporaatioiden valtaa työelämässä. 

Yleisin syy ammattiliittoon kuulumattomuudelle on liian korkea hinta. Kielteisyys jäsenyyden hintaa kohtaan on lisääntynyt 46 prosenttiin 32 prosentista, jolla tasolla se oli tammikuussa 2024.

Poimintoja videosisällöistämme

Yhä useampi suomalaisista tietää, ettei ansiosidonnainen työttömyysturva edellytä ammattiliiton jäsenyyttä. Silti vielä peräti 27 prosenttia työelämässä olevista luulee, että ansiosidonnaisen saa vain kuulumalla liittoon.

– Suomalaisten keskuudessa elää sitkeä käsitys, että vain ammattiliiton jäsenyys takaa ansiosidonnaisen turvan. Ammattiliitot eivät tahdo tätä mielikuvaa aktiivisesti oikaista, Pentikäinen sanoo. 

Parempien työehtojen merkitys liittoon kuulumiselle on hieman vähentynyt viime vuodesta, kun taas ansiosidonnaisen työttömyysturvan merkitys on kasvanut. 

Työttömyyskassojen jäsenyys on pysynyt korkealla tasolla. Nyt 72 prosenttia työllisistä kuuluu kassaan, mikä on kaksi prosenttiyksikköä enemmän kuin kesäkuussa 2025. Korkeimmillaan osuus on ollut tammikuussa 2022, jolloin se oli 76 %. 

Ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeutta kaivataan

Lähes yksi neljästä (24 %) työelämässä olevasta kannattaa eduskunnan päätöstä poistaa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus. Yli puolet (55 %) ei kannata päätöstä. Verovähennysoikeus poistui vuodenvaihteessa. 

Samalla enemmistö (56 %) katsoo, että jäsenmaksujen verovähennysoikeus tulisi palauttaa. Eri mieltä on noin joka neljäs (23 %). Naiset kannattavat palauttamista selvästi miehiä useammin. 

– Jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poisto ei ymmärrettävästi innosta liittojen jäseniä, koska se tarkoittaa verotuksen kiristymistä. Tässä taloudellisessa tilanteessa siitä on ollut kuitenkin syynsä luopua, toteaa Pentikäinen ja jatkaa: 

– On myös merkillepantavaa, että toukokuussa liittoon kuuluvista 91 prosenttia vastasi, ettei vähennysoikeuden poistolla ole ollut merkitystä heidän jäsenyydelleen. 

Elinkeinoelämän keskusliiton sanotaan esittävän, että palkanmaksuun kerättäisiin työnantajilta erikseen sairausvakuutusmaksuja.
Hoitoalan ammattilaisia etsitään kesätöihin. Lisäksi keikkatyövuoroja on joka viikko tarjolla satoja.
Mainos